65 kuljettajaa ilmoittautui SM-avaukseen ajallaan
Tämän vuoden urheilusääntöjen mukaan enduron SM-avauksen ilmoittautuminen päättyi poikkeuksellisesti jo torstaina, reilua viikkoa ennen kilpailua. Ilmoittautumisajan päätyttyä on kilpailun lähtölistoilla varsin vaatimaton määrä kuljettajia, sillä SM-avauksessa nähdään mukana vain 65 kuljettajaa.
A-luokassa kisaan mukaan starttaa yhteensä 26 kuljettajaa, kun taas puolestaan B-luokassa mukana on 20 kuljettajaa. C-luokassa kisaan starttaa vain 15 kuljettajaa. Kolmessa veteraaniluokassa on kuljettajia yhteensä kuusi.
A1-luokassa SM-pisteitä lähtee jahtaamaan kuusi kuljettajaa. Kovinta vauhtia luokassa pitänee Albert Juhola ja Pyry Juupaluoma. A2-luokassa on puolestaan 12 kuljettajaa ja se onkin varsin kovatasoinen. Eemil Pohjola, Antti Hänninen, Hermanni Haljala, Eetu Puhakainen, Peetu Juupaluoma ja Jussi Arvaja ovat ennakkoon luokan kärkikuljettajia. A3-luokassa mukana on kahdeksan kuljettajaa. Ville Meisola ja Niko Puotsaari lienevät luokan kärkikuljettajia, mutta myös Antti Ahtilalla on varmasti sanansa sanottavana kilpailussa.
Tarkemmat pohdinnat SM-luokkien suosikeista ensi viikolla.
Oulun SM-enduron jälki-ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina.