Roni Nikander palaa tositoimiin

Teksti
Nikander Team Motopalvelun siivittämänä Päijänteen Ympäriajoon

– Polvi ei kestä pidemmässä juoksussa jatkuvaa ajamista, mutta tällaisessa vajaan kolmen kuukauden projektissa en näe ongelmaa. Palava halu ajaa kilpaa yltyi melkein sietämättömäksi ja erehdyin vielä menemään katsojan roolissa RacePros-sarjaenduroihin, jolloin päätös oli käytännön asioita vaille valmis. Soitin vanhat yhteistyökumppanit läpi ja kaikki olivat välittömästi projektissa mukana.

– Yllätyin myös Facebookissa saamaani fanien ja lajin ympärillä pyörivien ihmisten kannustukseen lähteä legendaariseen Päijänteen Ympäriajoon. Pisteen iin päälle projektin aloittamiseen löi Motopalvelu ja KTM, jotka lopullisesti mahdollistavat tämän reissun. Treenit on jo aloitettu ja motivaatio on todella korkealla, kertoo silmin nähden intoa puhkuva Roni Nikander.

Motopalvelu Niemitalo tarttui Nikanderin ideaan ennakkoluulottomasti. Päijänteen Ympäriajo on ollut aina tärkeä asia Motopalvelulle niin yhteistyökumppanina kuin kisatiiminä.

– Tartuimme Nikanderin ideaan välittömästi, sillä haluamme tukea pitkän KTM-historian omaavaa kuljettajaa, joka pystyy varmasti haastamaan Päijänteellä kovimman kärjen. Olen henkilökohtaisestikin toiminut Ronin mekaanikkona ja tiedän hänen omistautumisensa kilpailemiseen.

– Meillä Motopalvelussa arvostamme Päitsin todella korkealle ja olemme jälleen vahvasti mukana myös yhteistyökumppanina, toteaa Leif Holm Motopalvelusta.