Offroad-päivä kiinnosti
Orimattilan Messinkitiellä jo parikymmentä vuotta toiminut Motopalvelu on pitänyt perinteenään järjestää offroad-päivä yhteistyökuskeilleen sekä asiakkailleen.
Eilen oli jälleen juhlatunnelmaa myymälässä, kun pääosa yrityksen tiimikuskeista oli kokoontunut paikalle ja runsaslukuiselle asiakaskunnalle tarjoiltiin kakkukahveja sekä erikoistarjouksia.
Offroad-päivän ohjelma oli pääosin leppoisaa yhdessäoloa ja tuttujen tapaamista mutta puolen päivän aikaan pidetty luovutustilaisuus toi erityistä juhlavuutta päivään.
Motopalvelun pitkäaikainen yhteistyökuski Niko Kalatie sai arvokkaan lahjan, jonka luovutti Motopalvelun Timo Niemitalo.
Tapauksen juoni oli sellainen, että aikoinaan, Kalatien ollessa vielä aloitteleva juniori, hän oli tuonut kauden päätteeksi Motopalvelulle kuvataulun kiitokseksi kauden päättyessä. Kuvassa nuori Niko Kalatie poseeraa pienen, vihreän Italjetin satulassa.
Motopalvelun Niemitalot ovat tämänkin kiitostaulun säilyttäneet ja se oli esillä pyörän luovutuksessa. Luovutuksen kohteena oli juuri samainen pyörä, joka Nikon taulussa näkyy miehen silloisena ajopelinä.
Pyörän oli löytänyt ja talteen pelastanut FinMX:n Kim Hindersson, joka kuuluu myöskin Kalatien pitkäaikaisiin yhteistyökumppaneihin.
Eilen Niko Kalatie sai yhteistyökumppaneiltaan kiitoksena takaisin samaisen pyörän, jonka kanssa hän vuosikymmenien takaisessa kuvassa poseeraa ja kuvan muodossa kiittää uransa alun tukijoita.
Hetki oli hieno ja tunnelmallinen, Kalatie, Hindersson ja Niemitalot osoittivat hyvän yhteistyön merkitystä parhaimmillaan.