MM-osakilpailuja työn alla

Teksti
Kuva
IceOne Racing

Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljunqgvist kertoo käyvänsä parhaillaan neuvotteluja MXGP:n Suomen osakilpailusta ensi kaudelle. Sarjan promoottori Youthstream on halukas tuomaan MM-osakilpailun jälleen Suomeen ja neuvottelut etenevät hyvin. Tarkempaa tietoa mahdollisen kisan osalta saataneen vielä syksyn aikana.

Toinen edelleen etenevä suunnitelma on MotoGP-sarjan osakilpailu valmistuvalla KymiRingin radalla kaudella 2017. MP Maailma -lehti uutisoi tuoreessa numerossaan hankkeen kehittymisestä.

Moottorikelkkojen SnowCross MM-sarjan osakilpailu ajetaan ensi talvena Jyväskylässä ja Heinolassa kilpaillaan Enduron MM-pisteistä alkukesästä. Samoihin aikoihin asettuu myös 65- ja 85 -kuutioisten EM-karsintalohkon kilpailu Imatralle.