61. henkilökohtainen SM-finaali Haapajärvellä

Teksti
Kilpailu toimii samalla myös radan 20-vuotisjuhlakilpailuna, sillä ensimmäisen kerran se isännöi virallista kilpailua 2. syyskuuta vuonna 1995. Kotiyleisöllä on mahdollisuus nähdä radalla kaksi oman kylän poikaa, sillä ensi kesän SM-liigassa mukana ovat haapajärveläiset Niko Siltaniemi ja Niilo Vuolas. Erityisesti Siltaniemi kuuluu jopa finaalin mitalisuosikkeihin.
 
Ensi kesän SM-finaali on kolmas laatuaan Kauniskankaan radalla. Vuonna 2008 voittoon ajoi Juha Hautamäki ennen Kaj Laukkasta ja yllättäjä Aki-Pekka Mustosta. Vuonna 2011 Kauko Nieminen korjasi potin ennen Juha Hautamäkeä ja Tero Aarniota. Näiden kahden finaalin lisäksi yksi vuoden 2005 kolmesta osakilpailusta ajettiin Haapajärvellä.
 
Rataennätystä Kauniskankaalla pitää nimissään Kalle Katajisto. Se on ajettu vuoden 2012 nuorten U21 SM-finaalin ensimmäisessä erässä. Aika oli 61,51 sekuntia ja se tarkoitti 330 metriä pitkällä radalla 77,26 km/h keskinopeutta.
 
Muiden ratalajien SM-finaalit ovat vielä ilman päivämäärää. 26. nuorten U21 henkilökohtainen SM-finaali ajetaan ensi kesänä Kauhajoella. Kalenterista oli jo löytynyt sille sopiva viikonloppu, mutta lajin eurooppalainen kattojärjestö FIM Europe muutti omaa kalenteriaan siten, että nuorten henkilökohtainen EM-semifinaali siirtyi samalle päivälle. Tanskan Brovstissa ajettavassa semifinaalissa on kolme Suomen edustuspaikkaa. U21 SM-finaalin päivämäärää käsitellään Kauhajoella helmikuun ensimmäisellä viikolla.
 
Maaradan Suomen mestaruus ratkaistaan ensi kesänä 72:ttä kertaa, ja SM-finaali on myönnetty Vaasan Moottorikerholle. Alustavasti kilpailu on tarkoitus ajaa Vaasan raviradalla. Oikean päivämäärän löytäminen on kuitenkin kohdannut yllättäviä haasteita, sillä aluetta haluavat käyttää myös muut urheilulajit. Näin sopivan päivämäärän löytyminen moottoriurheilulle on venynyt.
 
Speedwayn kerhojoukkueiden Suomen mestaruus ratkaistaan viiden joukkueen kesken speedwayn SM-liigassa. Sen ottelupäivät saadaan julkaistua helmikuun lopulla pidettävän kalenterikokouksen jälkeen. Samassa yhteydessä löytyy päivämäärät myös kerhojen muille henkilökohtaisille kilpailuille.
 
Speedwayn kakkossarjataso Kaupunki Cup tulee kokemaan ensi kaudelle muutoksia, sillä nykymuotoiseen sarjaan ei tullut yhtään ilmoittautumista. Tähän osasyynä on myös suomalaisen yksityisjoukkueen osallistuminen Ruotsin 1. divisioonaan. Team Finlandille tulee länsinaapurin radoilla kauden aikana kaikkiaan 12 sarjaottelua.