Kärkkäinen urakoi Kiteellä
Aamulla hän starttasi nuorten ja naisten yhteislähdössä ja lämmitteli pirteässä säässä tunnin verran. Kärkkäinen ajoi toisella kierroksella nuorten luokkaa johtaneen Riku Ratisen ohi ja ajeli kisan johdossa loppuun saakka. Osanottajakadosta kärsinyt lähtö olikin verryttelyä iltapäivän päälähtöä, A, B ja vet40- luokkien lähtöä varten. "Olen aina pitänyt Kiteen reitistä ja haluan ajaa siellä mahdollisimman paljon. Osanottajakato naisten luokassa mietitytti, mutta halusin silti ajaa sen."Harrasteluokan ajon jälkeen starttasi päivän päälähtö. Sanna Kärkkäinen jäi startin jälkeiseen kurviin lähtösuman taakse. Tiukka kiriminen kahden seuraavan tunnin aikana teetätti töitä kun, sijalta 34 oli matkaa ylemmäs ja monta kuskia ohitettavana. Loppujen lopuksi sijoitus oli B luokan 13. ja totaalin 21., kun kuskeja oli 51.
"Reitti oli makea ja oli kulunut melkoisesti aamusta, mutta ei ollut mennyt kuitenkaan liian pahaksi. Luulin olleeni paljon huonommilla sijoilla, mutta tulos yllättikin positiivisesti." Viikon päästä ajetaan jälleen Cross countya Jämsässä ja Kärkkäinen starttaa sielläkin sekä naisten että B-luokan lähtöön.