Enduromestaruudet ratkaistaan ensi viikonloppuna Riihimäellä
Enduromestaruudet ratkaistaan ensi viikonloppuna Riihimäellä
Riihimäellä 16. ja 17. elokuuta ajettavassa SM Aamuposti Endurossa ratkaistaan enduron henkilökohtaiset ja kerhojoukkueiden suomenmestaruudet.
Kahdet SM-pisteet tarjoavaan kaksipäiväiseen kisaan on ilmoittautunut Suomen kärkimiehistö.
Henkilökohtaisissa SM-luokissa on vielä useilla kuljettajilla todellinen mahdollisuus mestaruuteen, kun puolet kauden SM-pisteistä on jakamatta.
SM Aamuposti Enduron sivuilta löytyy katsojia varten aikataulu, lähtöluettelo, reittikartta ja ajo-ohjeet maastokokeille: kahvakopla.com/sm-enduro-2014/
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Eero Remes MM-sarjan välissä E1 luokan SM-taistoon
Riihimäellä nähdään endurovauhtia maailman huipulta kun enduron MM-sarjassa E1 luokan kakkospaikalla oleva Eero Remes starttaa kisaan.
Remeksen ohella E1 luokan SM-taistossa nähdään käsivammastaan toipunut Antti Hellsten ja luokan pistejohdossa oleva Joni Kaivolainen.
Kauden aiemmissa SM-kisoissa kolmen kärkeen luokassa on yltänyt myös Kimmo Hurri, Joni Tuominen ja Jari Pulkkinen, joten mitalisteiksi on tarjolla monta nimeä.
E2 ja E3 luokkien kärkipäässä järjestävän kerhon kuljettajia
E2 luokan SM-pistejohdossa tasapistein starttaavat kilpailuun Jari Mattila Kahvakoplasta ja Roni Nikander Nummelasta. Sarjan kolmospaikalta kisaan starttaa Niki Ahola.
E3 luokassa nähdään mm. luokkaa johtava Kahvakoplan Marko Tarkkala, viime vuoden mestari Toni Eriksson ja kolmantena sarjassa oleva Henri Himmanen.
Nuoret ajavat omasta mestaruudestaan
Nuorten SM-luokassa U20 nähdään lähes 20 alle 20-vuotiaista kuljettajaa. Nuorten SM:n kaikki kärkinimet kuten Antti Kujanpää, Eemil Helander ja Antti Hänninen ovat mukana kisassa.
Myös kerhomestaruus ratkaistaan SM Aamuposti Endurossa
Riihmäellä ratkaistaan myös kerhojoukkueiden suomenmestaruus. Kerhojoukkueen muodostaa kunkin kerhon ne kolme kuljettajaa, joilla on paras lauantain ja sunnuntain kisan yhteenlaskettu tulos.
Vahvoilta kerhoilta joukkuemestaruutta ajatellen vaikuttavat mm. Helsingin Moottorikerho ei HMK, Riihimäen Mooottoripyöräkerho Kahvakopla eli RiMPKK, Tuusulan Moottorikerho eli TuMK, Vantaan Moottorikerho eli VMK.
HMK:n vahvimpia ehdokkaita kerhomestaruusjoukkueen kuljettajiksi ovat Toni Eriksson, Henri Himmanen, Joni Kaivolainen ja Henric Stigel.
RiMPKK:n Marko Tarkkalan ja Jari Mattilan odotetaan olevan joukkueensa perusta, jota täydentää laaja rintama Kahvakoplalaisia mm. Kai Estola, Mika Karma, Mika Kaseva, Henri Rissanen, Tero Koskinen jne.
TuMK:n kolmikkoon ovat tarjolla Eero Remeksen lisäksi mm. Mikael Miettinen, Olli Kuhanen ja Samu Ylikarjula.
VMK:n nimiä ovat mm. Antti Hellsten, Kimmo Hurri, Niki Ahola.
B-luokassa voi voittaa myös arvalla
Kaikkien B-luokassa startanneiden kesken Kahvakopla arpoo 10 paikkaa Kahvakoplan SM-kärkimiesten Marko Tarkkalan ja Jari Mattilan vetämälle endurokurssille. Arpaonnisille B-luokan kuljettajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.
SM-luokat ajavat molempina päivinä
Kaikki luokat starttavat lauantain kisaan. Sunnuntaina ajavat vain SM-luokat, veteraanien seuratessa menoa katsomon puolelta.
Vaikka SM-kisaan ei mahtunut tällä kertaa SM-pisteistä ajavien A, B, ja U20 luokkien lisäksi kuin v40 -luokan kuljettajat niin kisaan on ilmoittautunut silti peräti 157 kuljettajaa.
ᐧ