Mäkiselle kolmas mestaruus

Kuva
Jani Hovi
Viivi Mäkinen vei kolmannen peräkkäisen enduron naisten Suomen mestaruuden tänään Jämsässä. Kilpailu oli naisten osalta myös varsin erikoinen.

Jämsässä nähtiin yksi naisten SM-historian eriskummallisimmista kilpailuista tänään sen osalta, että vain kaksi kuljettajaa pääsi haastavassa kilpailussa maaliin. Suomen mestaruuden osalta tilanne oli se ennen kauden päätöstä, että Viivi-Maria Mäkinen johti sarjaa yhdeksän pisteen erolla Hanna-Riikka Oikariin. Oikari teki sen mitä pystyi kauden päätöksessä ja otti voiton 37 sekunnin turvin. Mäkinen ajoi kotiyleisön riemuksi kakkosena maaliin ja samalla Kytönen Motorsportin Husqvarna-kuljettaja otti Suomen mestaruuden. Oikari jäi sarjassa kakkoseksi, jääden neljä pistettä mestaruudesta.

Kauden edellisessä osakilpailussa olkapäänsä loukannut Jutta Heikkala lähti Jämsään mukaan, mutta joutui keskeyttämään kilpailun neljännen maastokokeen jälkeen. Heikkala oli sarjassa ennen kauden päätöstä kolmantena ja pitikin tuon sijan keskeytyksestä huolimatta. Ennen päivän kilpailua Sanna Wasström oli ainoa kuljettaja, joka uhkasi Heikkalan kolmossijaa sarjassa. Wasström pääsi kilpailussa tänään yhden maastokokeen, ennen kuin myöhäraja täyttyi ja hänet hylättiin kilpailusta. Samoin kävi myös luokan viidentenä kuljettajana kisaan startanneelle Rimma Seppälälle.

Sarjan loppupisteet (TOP10):

  1. Viivi-Maria Mäkinen 135
  2. Hanna-Riikka Oikari 131
  3. Jutta Heikkala 77
  4. Sanna Wasström 67
  5. Riina Lampinen 45
  6. Taru Hakulinen 44
  7. Kiia Heinonen 42
  8. Rimma Seppälä 30
  9. Noora Uro 17
  10. Justiina Koivisto 16
  11. Roosa-Maria Toivonen 13

Täydelliset pisteet.