Purtilo kolmas Hollannissa

Teksti
Kuva
Burt Racing
Saku Purtilo kaasutteli kolmanneksi Hollannin flat track -sarjan TT-osakilpailussa

Hollannin mestaruussarjan neljäs osakilpailu ajettiin 3.8.2024 Siddeburenin radalla. Kyseessä oli TT-muotoinen kilpailu, jossa ovaalin sijaan on käännöksiä molempiin suuntiin sekä mahdollisesti hyppyreitä. Kyseessä oli Purtilon ensimmäinen TT-kilpailu. 

Kilpailupäivä alkoi Pro-luokalle aika-ajoilla, joissa Purtilo oli kolmanneksi nopein kuljettaja saaden suoran paikan semifinaaliin. Semifinaalissa Purtilo taisteli kärkiryhmässä koko erän. Vääntö loppui vasta ruutulipulla, jonka Purtilo ohitti kolmantena kuitaten suoran paikan finaalin eturiviin. 

Finaalissa Purtilo aloitti ulkolaidasta ottamalla hole shotit nimiinsä johtaen kilpailua ensimmäisen kierroksen. Kokemattomuus TT-kilpailuissa näkyi, kun MM-sarjan vakiokuljettajiin lukeutuva kilpakumppani pystyi hyödyntämään TT-osuudet paremmin ja nousemaan kärkipaikalle. Finaalin puolivälissä kolmantena ajanut paikallinen monilajitaituri haistoi mahdollisuuden TT-osuudella ja onnistui viimein kuittaamaan Purtilon ohi. Purtilo tappeli kakkospaikasta loppuun asti, mutta joutui tyytymään päivän kolmanneksi nopeimman kuljettajan titteliin. 

Purtilon ensimmäinen TT-kilpailu toi nuorelle miehelle myös uran ensimmäisen podium-sijoituksen Pro-luokassa. Kuljettaja itse oli päivän saavutukseen tyytyväinen, edessä oli vain kovan luokan MM- ja kilpailukokemusta omaavia kuljettajia. Tyytyväisyys käännetään motivaatioksi treenata kovempaa ja jatkaa sekä parantaa hyviä sijoituksia kilpailuissa. 

Purtilo täyttää 10.8. 16-vuotta, joka oikeuttaa ajamaan Tsekin mestaruussarjassa FT1/Pro -luokassa. Syntymäpäiviään Purtilo juhlii osallistumalla Tsekeissä Slanyssa ajettavaan osakilpailuun.