Kullas starttikaatumisesta voittoon Tampere Supercrossissa

Harri Kullas nousi lähtömutkan kaatumisensa jäljiltä lauantain finaalin voittoon ja Tampere Dominatoriksi.
Kuva
Antti Peltola
Harri Kullas järjesti huikean show'n Tampere Supercrossin lauantai-illassa. Perjantain valtias kaatui kakkospäivän finaalin lähtömutkassa, mutta nousi letkan hänniltä kärkeen ja voittoon ennen Cade Clasonia ja Jorge Zaragozaa.

Kansainvälisen kutsukilpailun lauantainen finaali käynnistyi espanjalaisen Jorge Zaragozan vetäessä letkaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen sisätiloissa. Monituhatpäisen yleisön yllätykseksi ja harmiksi suurin voittajasuosikki, Harri Kullas oli toiseksi viimeisenä. Syy löytyi Kullaksen kaatumisesta starttimutkassa, minkä lisäksi hän oli saanut vielä tanskalaisen Mathias Jörgensenin samaan kasaan. Kullas aloitti raivoisan takaa-ajon ja napsi kuljettajia toisensa perään. 

Zaragoza johti sähköpyörällään lähes finaalin puoliväliin saakka, kunnes amerikkalainen Cade Clason otti piikkipaikan. Kullas huudatti loppuunmyytyä hallia ohitus toistaan seuraten, kunnes hän nousi muutama kierros ennen 20 kierroksen finaalia Zaragozan edelle. Clasonin etumatka ei kestänyt, vaan Kullas pamautti toiseksi viimeisellä kierroksella ohi ja sitä myöten voittoon.

- Huh huh, mikä kisa. Minulla on ollut koko päivän kurkku kipeä ja muutenkin kipeä olo, ja olen vain laskenut tunteja siihen, koska päivä päättyy. Sitten vielä kaaduin startissa ja löin myös hieman päätäni. Koskaan ei saa kuitenkaan luovuttaa, vaan aina pitää vetää täysillä alkutilanteesta huolimatta, Kullas muistutti.

- Yleisö oli todella mahtavasti takanani ja kuulin heidän hurraamisensa jokaisen ohitukseni aikana. Tunnelma oli todella mahtava ja vaikka minua hengästytti välillä paljonkin, jaksoin puristaa loppuun asti. Todella iso kiitos yleisölle!

Tampereen supercrossrata oli monelle ulkomaalaiselle poikkeuksellinen, koska savipohjaiseen materiaaliin kului uria ja koska pito oli todella kova.

- Näin Harrin saavuttavan minua, minkä jälkeen aloin puskea lujemmin. Hän ajoi aivan mielettömän kovaa enkä vain pystynyt vastaamaan siihen, Clason jakoi kunniaa Kullakselle.

- Rakastan ajaa täällä. Yleisö oli taas todella mahtava ja tunnelma oli upea. Rata oli mielettömän haastava ja täysin erilainen kuin mihin olen tottunut. Jouduin tekemään pyörääni aivan poikkeukselliset iskunvaimentimien säädöt. Radan pinta oli kuin pukukumia. Pito oli niin kova. Mutta oli mahtavaa kisata täällä.

Kokenut Zaragoza oli tyytyväinen ensimmäiseen varsinaiseen kilpailuunsa huomiota herättäneellä sähköpyörällä, jolla hän ajoi perjantaina ja lauantaina kolmanneksi.

- Olen todella, todella iloinen tuloksiini. Tuntuu uskomattomalta, ja oli hauskaa ajaa. Radassa oli paljon pitoa ja uria, minkä takia se oli vaikea. Toisaalta pidin radan teknisyydestä ja olen todellakin tyytyväinen kahteen kisapäivääni, Zaragoza kertoi.

Tampereen Motocrossia seuratasolla edustava Jere Haavisto sijoittui perjantaina toiseksi, mutta joutui keskeyttämään lauantain finaalin.

- Ohitin yhden kuskin, mutta hän ajoi seuraavassa mutkassa kylkeeni ja kaaduin. Pyöräni ohjaus vääntyi vinoon enkä saanut sitä suoristettua edes ratavarikolla. Siihen asti oli mennyt hyvin. Minulla ei ollut sijoitustavoitteita kisaan, joten perjantain kakkospaikka oli tosi hyvä. Oli tärkeää säilyä ehjänä ja olihan hallissa hieno tunnelma, tupa täynnä ja sain ajaa kotiyleisön edessä, Haavisto poimi positiivisia puolia.

Kullas valloitti kahden päivän yhteistulosten perusteella Tampere Dominator -tittelin jo seitsemännen kerran, kun järjestettynä on nyt yhdeksän Tampere Supercrossia. Zaragoza oli toinen ja Clason kolmas.

Varjonen suomalaisluokan ykkönen

Turun Moottorikerhon Miro Varjonen vei suomalaiskuljettajien SX2-luokan finaalin startin nimiinsä, mutta seuratoveri Aaro Menna puristi nopeasti ohi. Ensimmäisellä täydellä kierroksella Varjonen täräytti kuitenkin rytmisuoralla Mennan edelle ja ajoi myös lopulta voittoon perjantain tapaan.

- Ajoni oli vähän parempaa kuin perjantaina. En oikeastaan tehnyt virheitä, paitsi kerran ajauduin radan viereen betonille. Oli pitkään tosi kova kisa. Ajoni oli kontrollissa, vaikka rata tuntui pahemmalta kuin perjantaina, Varjonen kuvaili riemuissaan.

Menna haastoi Varjosen tiukasti pitkälti yli finaalin puolivälin, kunnes lipsautti radalta ulos ja kaatui pyöränsä renkaiden luistettua alta betonilattialla. Menna putosi Heinolan Moottorikerhon Miro Niemen taakse kolmanneksi, mutta nousi vielä toiseksi. Perjantaina Menna menetti otteensa voittotaistoon rajun kaatumisensa takia jääden 11:ksi, joten lauantainen finaali paikkasi kokonaissuoritusta.

- Olihan se betoni liukasta, Menna jo naureskeli finaalin jälkeen.

- Erän alku meni hyvin. Sitten tein virheen väistäessäni kierroksella jäänyttä kuskia oikealle ja ajauduin ulos radalta betonille. Ei se tilanne ollut hänen vikansa. Sen jälkeen sainkin vielä vääntää oikein kunnolla Niemen kanssa.

Niemi oli kumpanakin päivänä kolmas.

- Minulla oli alussa tiukkaa kisaa Eelis Viemerön kanssa. Kun hän teki virheen ennen maalihyppyriä, pääsin ohi. Lopussa ajoin kisaa Mennan kanssa. Olihan tämä kivaa, mutta pitäisi kyllä harjoitella enemmän supercrossia, Niemi lausui.

Väliaikalähtönä ajetun Talaria-sähköcrossien kilpailun voitti Joonas Heimonen. Miika Oinonen oli toinen ja Eero Remes kolmas.

Kullas voitti niin ikään supercrossin lomassa järjestetyn Head 2 Head -kaksinkamppailukilpailun, jonka finaalissa Zaragoza oli toinen.

Katsojien huomion kiinnitti myös lasten  KTM / Husqvarna / GASGAS E-Balance bike SX -kilpailu.

Tulokset

Tampere Supercross, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Tampere, lauantai 11.11.2023.

Tampere Supercross:

1. Harri Kullas, FIN, Yamaha, 10:17.889

2. Cade Clason, USA, KTM, +2.990

3. Jorge Zaragoza, ESP, Stark Varg, +10.975

4. Luke Neese, USA, Fantic, +17.723

5. Josh Cartwright, USA, Kawasaki, +37.047

Tampere Dominator:

1. Harri Kullas, FIN, Yamaha, 50 pistettä

2. Jorge Zaragoza, ESP, Stark Varg, 40p.

3. Cade Clason, USA, KTM, 38p.

4. Chase Marquier, USA, KTM, 33p.

5. Jere Haavisto, FIN, KTM, 31p.

SX2-luokka:

1. Miro Varjonen, TMK, Husqvarna, 6:39.058

2. Aaro Menna, TMK, Honda, +10.614

3. Miro Niemi, HeMK, Kawasaki, +12.002

4. Eelis Viemerö, VMK, Husqvarna, +14.846

5. Simo Koskinen, HMK, Husqvarna, +18.241

Kaikki tulokset

Tulospalvelu