Classic-motocrossia Raumalla selostajalegendan juontojen säestämänä syyskuussa

Teksti
Kuva
Tiedote
Parin viikon kuluttua Rauman motocrossradalla nähdään entisaikojen loistoa, kun classic-pyörien harrastajat saapuvat kauden ainoaan kansalliseen kilpailuunsa. Selostamisen legenda Jorma Pulkkinen kipuaa puolestaan jälleen kuuluttajatorniin.

Harrastajat ovat vuosittain tottuneet kokoontumaan yhteen ja kilpailemaan vuosikymmeniä vanhoilla motocrosspyörillä kolmiosaisen Classic Motocross -sarjan merkeissä, mutta tälle kaudelle sarjaa ei harrastajien harmiksi saatu pystyyn. Yhdessä on toki ajeltu organisoidusti menneenäkin suvena, mutta vasta lauantaina 9. syyskuuta classic-kuljettajat pääsevät ensimmäistä kertaa kuluvan kauden aikana Suomen Moottoriliiton alaisen kansallisen kilpailun merkeissä starttiviivalle, kun Rauman Seudun Moottorikerho isännöi historian havinaa väreilevää kilpailua Rauman Kuivassuon motocrossradalla.



Nuorimmat classic-pyöriksi luokiteltavat laitteet ovat vuosimallia 2000, mutta iso osa pyöristä on valmistettu 1960-, 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla. Kilpailun ilmoittautuminen on avoinna 3. syyskuuta saakka, mutta jo nyt on tiedossa, että hienolla motocrossradalla kierroksia tekemässä nähdään ainakin yksi vuosimallin 1952 pyörä.



Eri vuosikymmenien pyörille löytyy omat kilpaluokkansa ja myös kuljettajien syntymävuosi toimii lajittelumuotona, sillä osassa luokista vaaditaan ajajalta vähintään 66 tai 72 vuoden ikää. Perinteisesti classic-kilpailuissa on nähty parikymppisistä kuljettajista pitkälti yli 70-vuotiaisiin konkareihin, joten vanhemmilla laitteilla tykkäävät harrastaa monenikäiset ajurit.



Lajin sisäpiirissä klassikkopelejä jaotellaan myös lokasuojien materiaalien mukaan peltilokari- ja muovilokaripyöriin.



- Classic-motocrossin alkuperäinen idea oli siinä, että vanhemmat kuskit saivat ajaa oman aikansa pyörillä kilpaa, mutta hyvin mukaan ovat löytäneet myös nuoremmat kuskit. Ajatuksena on vaalia perinteitä, muistoja, ja pitää vanhoja pyöriä kunnossa. Osa kuskeista tulee paikalle päivää ennen kisaa ja yöpyy varikolla vanhoja pyöriä ja aikoja fiilistellen. Osa saapuu kisa-aamuna. Jotkut ajavat ”tosikkomaisemmin” kilpaa, kun toisille kyseessä on enemmän ajotapahtuma. Monenlaista meininkiä on, ja paljon ihailtavaa, kilpailuisäntien puuhamies Ari Peippo kuvailee.



Raumalla kilpailun tunnelman luomisesta huolehtii kuljettajien lisäksi juontamisen ja televisioesiintymisen monitaitaja Jorma Pulkkinen, joka nykyään tarttuu mikkiin harvakseltaan. Yli 80 vuoden ikään ehtinyt Pulkkinen on tutulla maaperällä, sillä häneltä löytyy vuosikymmenien saatossa kokemusta muun muassa motocrossin SM- ja MM-osakilpailujen selostamisesta.



Lentonäytös ennen eriä



Rauman Seudun Moottorikerho odottaa paikalle 70 kuljettajaa, jotka kilpailevat yhdeksässä eri luokassa. Kaikki ajavat harjoitusten lisäksi kaksi kilpaerää.



Tapahtumaan on yleisöllä vapaapääsy, ja kioski palvelee katsojia maukkaine tarjottavineen.



Harjoitukset käynnistyvät kello 9:30. Ensimmäiset erät ovat vuorossa kello 12:00 alkaen. Ennen kello 14:30 starttaavia toisia eriä on tauko.



Rauman Seudun Moottorikerhosta suositellaan yleisöä saapumaan paikalle hyvissä ajoin, sillä kelin niin salliessa tapahtuma-alueen yllä järjestetään yhden lentokoneen lentonäytös ennen ensimmäisiä kilpaeriä.



Kilpailupaikka Rauman Kuivassuon motocrossrata sijaitsee vain muutamien kilometrien päässä kaupungin keskustasta osoitteessa Vuorenalhontie 142. Joillekin alue on tuttu naapurissa sijaitsevan ampumaradan ansiosta, toiset tietävät lähimaastoissa sijaitsevan Hevossuon jäteaseman.

 

Rauman Seudun Moottorikerho

https://rasmk.fi

 

Suomen Moottoriliiton Motti-palvelu

https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents

 

---