Motocross

Pauls Jonass ajoi tänään Portugalin liejussa uransa ensimmäisen MXGP-luokan voittoon.
Kimi Koskinen ajoi kauden parhaan EM-eränsä eilen Portugalissa ja kisan startti nosti nuorukaisen monien tietoisuuteen. Kasimir Hindersson oli sen sijaan vaikeuksissa.
Jett ja Hunter Lawrence kirjoittivat nimensä historiankirjoihin viime yönä Denverissä.
Pitkä arvuuttelu on ohi ja Eli Tomac vahvisti ajavansa kesällä Amerikan MX-sarjan.
Ensi yönä (Suomen aikaa) ajettavan Yamaha PulpMX LCQ Challenge -kilpailun voittaja saa yli 20 000 dollarin palkinnon lisäksi myös paikan Tampere Supercrossiin.
Harri Kullas pääsi hyvään vauhtiin Ranskassa, jossa kaasuteltiin kovatasoinen kv-kisa.
Jett Lawrence on vahvasti matkalla kohti ensimmäistä supercrossmestaruuttaan ensimmäisellä kaudellaan 450-kuutioisten luokassa.
Huhut supercrossin MM-sarjan ympärillä käyvät taas kuumina ja sarjan tulevaisuus näyttää valitettavan epävarmalta.
Jere Haavisto ei onnistunut suunnitelmien mukaan viikonloppuna ADAC Masters-sarjan toisessa osakilpailussa.
Harri Kullaksen viikonloppu Saksassa meni penkin alle ja mies tekikin sen jälkeen muutoksia kilpailusuunnitelmaansa.