Britti Jack Bintcliffe ja Larsen jakoivat eräsijat yksi ja kolme, mutta ruotsalaisen kakkoserän voitto toi yhteistulosten ykköstilan EMX150-luokassa. Weckman oli avauserässä kakkonen, mutta jäi toisessa erässä kahdeksanneksi. Se takasi sipoolaiselle yhteistulosten nelospaikan.
Weckman johtaa nyt sarjaa kolmen pisteen erolla Larseniin, kun ajamatta on kaksi osakilpailua. Bintcliffe on kolmantena, viiden pisteen päässä ruotsalaisesta.
Tatu Junnola keräsi kauden parhaat pisteensä ollen yhteistuloksissa seitsemäs. Junnola on sarjassa yhdeksäntenä.
Kaipasella mielessä top 10
Mikael Kaipanen ajoi EMX300-luokassa eräsijat 15 ja 11 ollen yhteistuloksissa 14. Kaipanen on sarjassa yhdeksäntenä, kun ajamatta on yksi osakilpailu. Kaipaisella on teoreettiset mahdollisuudet nousta kuudenneksi, mutta vielä tällä hetkellä hän käy tiukimmin kamppailua sijoista 8-10.
- Rata oli vaikea, keskieurooppalainen mäkinen ja kova, joten ajaminen oli vaikeaa. Belgiaan lähden puolustamaan EM-sarjan loppusijoitusta kymmene parhaan joukossa, Kaipanen viestitti Tsekin Loketista.
Herlingsin kausi paketissa
MX2-luokan MM-osakilpailussa nähtiin Valentin Guillodin vahvaa menoa, kun sveitsiläinen otti yhteistulosten voiton. Toinen oli Latvian Pauls Jonass ja kolmas lauantaina Jeffrey Herlingsin kanssa kolaroinut ranskalainen Jordi Tixier.
Lonkan pois paikoiltaan menosta kärsinyt Herlings ei pystynyt ajamaan Loketissa. Hollantilainen säilytti edelleen MM-johtonsa, joka on nyt 24 pistettä slovenialaiseen Tim Gajseriin nähden. Gajser jäi nollille avauserässä, mikä auttoi Herlingsiä.
Harri Kullas ei yltänyt samanlaiseen lentoon kuin Latviassa, vaan hän otti kahden erän pisteillään 18:nnen sijan.
Febvre vauhdissa
Ranskalainen Romain Febvre nappasi MXGP-luokan kummatkin erät nimiinsä, mikä kasvatti hänen MM-johtoaan. Toinen oli Venäjän Evgeny Bobryshev ja kolmas loukkaantumisen jälkeen paluun radoille tehnyt Belgian Clement Desalle.
Hallitseva mestari, italialainen Antonio Cairoli oli sivussa Loketista. Ranskan Gautier Paulin nousi Cairolin ohi MM-sarjan kakkospaikalle. Italialainen on kolmantena, kun ajamatta on viisi osakilpailua.