Weckmanilla mitalikahvit
– Tarkoitus on jatkaa ensi kausi 150-kuutioisella Hondalla. Tällä hetkellä vielä odotellaan Hondan pääkonttorin linjausta luokan EM-sarjan osalta. Jos sarja ei toteudu, meillä on jo rakenteilla vierailu USA:n radoille, kertoi Manninen.
– Geico Hondan kanssa on neuvoteltu Emilille mahdollisuutta testata heidän 150-kuutioistaan. Jos sinne lähdetään, ohjelmaan kuuluu muutama kisa ja hyviä treenejä. Katsotaan sitten, etenevätkö toimet siellä.
– EM-sarjan suhteen olemme kuitenkin toiveikkaita. Samoin on Emil, joka mieluusti lähtisi ensi kaudeksi vielä puolustamaan mestaruuttaan. Ensi kesänä sitten katsotaan tilannetta ja Emil ajanee muutaman kisan 250-kuutioisella. Pikkunelarin EM-sarja on seuraava askel kun isompiin pyöriin mennään, linjasi Manninen.
Tunnelmaltaan leppoisan iltajuhlan alkuun juhlaväki pääsi todistamaan Emilin japaninkielen taitoa. Hondan tehtaalle videotervehdyksenä välitetyssä filmissä Emil esitteli itsensä, kiitti Hondan väkeä kaudesta ja kertoi tähtäävänsä voittoihin jatkossakin. Perheestä, sukulaisista, tutuista kyläläisistä ja kisapuolen taustavoimista koostunut yleisö ratkesi aplodeihin videon lopuksi. Hyväntahtoinen naurunröhötys irtosi Mannisen kertoessa videon tekemisen haasteista ja Emilin harjoituksista japaninkielen parissa.