Weckman: ”Haastava viikonloppu”

Emil Weckman nähtiin jälleen kisaradoilla.
Kuva
Mediacross / Team SR
Emil Weckman palasi kisaradoille viikonloppuna Indonesiassa, eikä ajotuntuma ollut odotetusti paras mahdollinen.

Ranskan GP:n karsintaerässä kaatunut ja päänsä lyönyt Emil Weckman teki paluun kisaradoille Indonesiassa. Reilun kuukauden mittainen ajotauko näkyi nuorukaisen suorituksessa ja Weckman ajoi eräsijat 14 ja 15 kilpailussa.

- Torstaina sain vasta ajoluvan, joten siihen nähden tyytyväinen. Ajorytmi ei ole tallella, mutta se tulee, Weckman pohti.

Molemmissa erissä Weckmanilla riitti myös ohjelmaa ja kuumuus toi omat haasteensa.

- Molemmissa erässä kaaduin kerran. Toisessa erässä kaaduin toiseen mutkaan ja etulokasuoja meni poikki, jonka takia oli todella vaikea ajaa. Kuumuus tuntui etenkin ensimmäisessä erässä ja väsyin lopussa pahasti, Weckman kertoi.

Weckman ja muut MM-sarjan huippukuljettajat ajavat seuraavan MM-kilpailun niin ikään Indonesiassa ensi viikonloppuna.