Lähtö tapahtui sammutetuin pyörin ja pyörän sai käynnistää vasta lähtölaukauksen tullessa. Naisten Suomen Cup -lähtö tapahtui yhtä aikaa nuorten kanssa.
Lähdössä Virtanen oli puolivälin paremmalla puolella, mutta tullessa ensimmäiselle "stopparihyppyrille" oli vauhtia liian vähän ja hän kaatui rinteeseen. Aikaa poispääsemiseen meni kauan, koska minuutin perässä lähtevä ryhmä (veteraanit 60v ja Classic) ehtivät lähteä myös liikkeelle. Lopulta Virtanen pääsi kuitenkin matkaan ja ajamaan kiinni karkuun päässeitä. Puiden välissä ohittaminen oli kokemattomuuden vuoksi haasteellista.
Virtanen oli maalissa yhdeksäs (kilpailijoita naisten luokassa 16).
Kokemus oli kuitenkin hyvä ja Virtasen tarkoitus on ajaa myös muita cross countryn naisten Suomen Cupin osakilpailuja, joita ovat 27.6. Jämsä, 22.8. Miehikkälä ja 17.10. Säkylä.
Virtasen motocrosskausi alkaa Vantaalta naisten MX-liigakisalla 26.4. Muut kauden kilpailut ovat 3.5. Hyvinkää, 24.5. Pori, 14.6. Iisalmi, 4.7. Rovaniemi, 12.7. Oulu, 2.8. järjestäjä avoin ja 6.9. Vantaa. Kauteen mahtuu myös kaksi naisten MM-osakilpailua 31.5. Ranska ja 21.6. Saksa.
Tiimin toinen kuljettaja Pasi Virtanen oli myös ensi kertaa ajamassa cross countrya. Pasi sijoittui Veteraanit V50-luokassa viidenneksi (osallistujia 36). Muut kauden kilpailut ovat motocrossin veteraanit Suomen Cup MXV45-sarjassa. Tarkoitus on ajaa myös muutama SM-osakilpailu.