Virtanen vietti juhannuksen naisten MM:ssä

Teksti
Kuva
Marko Vihriä
Lauantaina oli radassa jälleen ihmettelemistä, vaikka olikin tuttu edelliseltä vuodelta. Suomen ulkopuolella radat ovat kovin erilaisia: paljon isoja mäkiä ja vauhdikkaita suoria. Niitä pitäisi käydä treenaamassa kotimaan ulkopuolella.
 
Aamun treeneissä oli paikalla 41 kuljettajaa ja Virtasen vauhti odotetun mukaista. Aika-ajoon tuli vain 40 kuljettajaa, joten kaikille oli varma paikka lähtöpuomille. Virtanen oli molemmissa 39:ksi nopein. 
 
Lauantaina oli myös ensimmäinen erä. Puomille ilmaantui vain 38 kuljettajaa, joten hätäisimmät loukkasivat itsensä aamun harjoituksissa ja viimeisin tutustumiskierroksella. Virtasen lähtö oli keskinkertainen, vaikka hän irtosikin vieruskaveria nopeammin puomilta. Alussa oli kuitenkin kasa edessä, minkä päälle Virtanen ajautui ja joutui kaatamaan pyörän, että alla oleva kuljettaja pääsi myös tilanteesta pois. Tähän kului jonkin verran aikaa ja kilpailijat hajaantuivat aika nopeasti pidemmäksi letkaksi. Sijoitus kuitenkin maalissa hienosti 32.
 
Warm-up aloitti aamun sunnuntaina. Se oli yllätyksetön ja kaikki 38 jäljellä olevaa kilpailijaa olivat paikalla. Lähtö oli ensimmäistä erää huonompi, mutta muuten lähtö sujui ongelmitta. Virtanen ajoi varmaa ajoa koko erän läpi, mutta niin tekivät kaikki muutkin. Jokainen kuljettaja pääsi maaliin asti ja Virtasen sijoitus oli 36.
 
Vaikka kotimaassa vauhti on kärkipäätä, niin maailmalle pitäisi sitä saada reippaasti lisää. Ajo oli rentoa ja vauhti odotettua. Taso maailmalla on kovaa. Kokemuksena tämä oli kuitenkin hyvä. 
 
Virtasen seuraava kilpailu on Jämsän Cross Country ensi lauantaina.