Ensimmäisessä erässä oli hyvä startti ja Virtanen oli lähtösuoran päässä toisena. Virtanen ohitti ensimmäisellä kierroksella ainoan edellä olevan kilpailijan ja ajoi reilun minuutin turvin ensimmäisenä maaliin.
Toisen erän lähtö sujui huonommin pyörän pompatessa pystyyn lähtöpuomilla, mutta Virtanen oli kuitenkin lähtösuoran päässä suurin piirtein viidentenä. Kisan edetessä Virtanen pääsi ohittamaan edellä olevia kilpailijoita aina samassa paikassa sisäkurvin puolelta johtaen lopulta erää ja ajamaan voittoon. Kaudelle tuli komea päätös erävoittojen merkeissä.
Liigan kokonaistuloksissa Virtanen on tänä vuonna toinen. Lopputuloksissa hän on jo kuudentena vuonna peräkkäin kolmen parhaan joukossa. Lopulliset Liigan pisteet ovat 1. Hanna Mertsalmi 338 p. 2. Ria Virtanen 303 p. 3. Anu Nummela 291 p.
Seuraavaksi Virtanen keskittyy elokuussa alkaneisiin urheiluopintoihin Lohjan Kisakalliossa. Ensikaudelle on kaavailtu enemmän naisten motocrossin MM-kilpailuja, koska kilpailut ovat lähempänä Euroopassa kuin aiemmin.
Virtanen kiittää suuresti kaikkia mukana olleita sponsoreita kaudesta 2015! Virtanen iloitsee kahdesta voitosta ja kauden hopeasta.