Vesterinen: "Tosi vaikea päivä"

Teksti
Kuva
Kari Hassinen
Matias Vesterinen siirtyi tasapistein SM-kärkeen, mutta myönsi Karkkilan SM-päivän olleen hänelle todella vaikea.

KTM Silve Racing- kuljettaja Matias Vesterinen ajoi eilen viidenneksi Karkkilassa ajetussa motocrossin SM-osakilpailussa. Päivän avauserässä KTM-kuljettaja kaatui kahteen kertaan ja oli ruutulipulla seitsemäs. Toinen erä oli vain neljän kierroksen mittainen, kun erä keskeytettiin kuljettajan loukkaannuttua. Imatralainen oli lähdön jälkeen toisena, mutta joutui taipumaan kaksi sijaa ollen ruutulipulla neljäs.

-Vaikea päivä. Tosi vaikea. Ensimmäisessä erässä ei ihan paras lähtö ja sitten menin vielä leveäksi sellaiseen mutaan. Sain vähän noustua, mutta sitten melko isot lipat ja tanko vääntyi. Sitten vielä kaaduin toistamiseen ja se erä olikin aika lailla sitten siinä. Toisessa erässä otin melkein holet, mutta sitten Kimi ( Koskinen) käänsi eteen ja toisena siitä matkaan. Melko nopeasti kuitenkin Miro ( Sihvonen) ja Indrek ( Mägi) pääsivät ohitse, Vesterinen kertoi.

Vaikeasta viikonlopusta huolimatta Vesterinen siirtyi Karkkilan jälkeen SM-pistejohtoon tasapisteissä Indrek Mägin kanssa. Karkkilan viikonloppu oli Vesteriselle myös ensimmäinen uuden tiimin kanssa, kun sopimus tehtiin vain muutama viikko ennen kilpailua.

-Tiimi toimi todella hienosti koko päivän ja vaikka se ei nyt radalla näkynytkään, niin itseä helpotti todella paljon. Ei tarvinnut kahta päivää ennen kisaa rakentaa pyöriä vaan pystyi keskittymään lihashuoltoon sekä tankkaamaan kisaa varten. Uskon kuitenkin, että jatkossa tämä tulee näkymään myös tulosten valossa, Vesterinen kertoi.

Motocrossin SM-sarja jatkuu elokuun lopulla Alavudella, mutta ennen sitä Silve Racing kaksikko Haavisto – Vesterinen suuntaavat Belgian Lommeliin EMX Open-luokan EM-osakilpailuun.