Tuominen vei Sisun prologin nimiinsä

Kultaluokan finaalin startti.
Kuva
Jani Hovi
Pasi Tuominen voitti tiukan taistelun jälkeen Sisu Extremen prologin.

Järjestyksessään viides Sisu Extreme pyörähti käyntiin tänään Ellivuoren laskettelurinteessä. Uhkaavista pilvistä huolimatta kilpailu päästiin viemään läpi poutaisessa säässä ja kuljettajat pääsivätkin verrattain helpolla, sillä myös prologin reitti oli varsin helppo.

Kultaluokan finaalissa nähtiin mahtava kaksintaistelu Pasi Tuomisen ja Jeremias Niemikorven välillä. Tuominen otti startin nimiinsä, Niemikorven ollessa kolmantena. Niemikorpi nousi hetken kuluttua toiseksi ja ahdisteli toden teolla Tuomista. Kaksikko saapui maaliin aivan peräkkäin, Tuomisen ottaessa voiton. Miko Pöder oli finaalin kolmas, ennen Timur Kellea ja Atte Karppista.

Kärkikaksikon eroa maalissa oli todella pieni.

Perjantain prologin tulokset määrittävät kuljettajien lähtöpaikan huomiseen varsinaiseen kilpailuun. Kultaluokka starttaa huomenna matkaan klo. 10 ja he ajavat neljä tuntia. Muut luokat lähtevät reitille tuntia myöhemmin ja ne ajavat kolme tuntia.

Alla kultaluokan lähtöjärjestys.