Tanhuanpää otti ensimmäisen erän startin kuitenkin nimiinsä Koskelan seuratessa kannoilla, Perttu Hakala ja Ruotsalainen kolmantena ja neljäntenä. Ruotsalaisen ohitettua Hakalan jatkoi kärkikolmikko pari kierrosta puskuri puskurissa, mutta sitten Ruotsalaisen mönkijästä irtosi ketjut ja hän jäi letkan hännille.
Koskela hiillosti Tanhuanpäätä koko erän ajan yrittäen pari kertaa jo rinnalle, mutta Tanhuanpää piti ajolinjansa ja kun virheetön ajo jatkui maaliin saakka,ylitti hän maalilinjan ensimmäisenä. Koskela oli maalissa kakkosena ja ketjut päälle saanut ja koko erän raivoisasti noussut Ruotsalainen ehti
kuin ehtikin kolmanneksi.
Toisen erän startti oli ensimmäisen toisinto siinä mielessä, että Tanhuanpää otti jälleen sen nimiinsä, Ruotsalainen oli toisena, mutta Koskelan mönkijä sammui lähtöpuomille ja hän pääsi vasta parikymmentä sekuntia muiden jälkeen matkaan. Hän nousi siitä huolimatta erässä kolmanneksi, mikä kertoo siitä, että kärkikolmikon vauhti on aika paljon muiden yläpuolella. Heidän vauhtinsa onkin aivan kansainvälistä tasoa, mistä osoituksena Olli Koskelan viimevuotinen EM-hopea ja Tanhuanpään tämänhetkinen EM-sarjan kolmostila.
Erän kärjessä Ruotsalainen jatkoi koko ajan Tanhuanpään hiillostamista, mutta kun Tanhuanpää ei tehnyt virheitä, ajoi hän ruutulipulle ensimmäisenä keräten näin täydet pisteet Raumalta ja nousten samalla SM-sarjan johtoon.
- Viikonloppuun lähdettäessä oli vähän epävarma olo siitepölyallergiasta tulleiden oireiden vuoksi, mutta kovasta kisasta johtuen jaksoi puristaa koko päivän. Nyt on kyllä takki aivan tyhjä ja on pikimmiten saatava itsensä terveeksi. Koko kautta ajatellen ehkä parasta viikonlopussa oli, että saatiin selville ennen kisoja, että vaisujen starttien syy alkukaudella piilee kytkimessä. Nyt kun koko kytkin oli uusittu oli startit taas entisellään, se on EM-sarjan jatkuessa tärkeää, Tanhuanpää kertoi varikolla kisan jälkeen.