Tamminen liittyy Everlast-tiimiin

Teksti
Kuva
Team EVERLAST Welds
Team Ecerlast Welds -miehitys julkistettu
Tiimi järjesti kauden 2016 ensimmäiset yhteistreenit lauantaina ja julkisti samalla kauden kuljetajat. Kaudella 2016 Team EVERLAST Welds kuljettajat ovat:
- Antti Hänninen, Nastola, U20 / E1
- Mika Tamminen, Jämsä, E3
- Jani Salonen, Sysmä, U20 / E1
- Joonas Salonen, Sysmä, E3
Tiimi Facebookissa kerrotaan Tammisen tuovan tiimiin uutta vauhtia isolla pyörällä ja tiimin antavan varmasti Tammiselle uutta kipinää. Tamminen oli viime vuonna Päitsin kuudes ja tänä vuonna ainoastaan voitto kelpaa.
 
Antti Hänninen ajaa vimeistä vuotta U20-luokassa, ja ainostaan mestaruus kelpaa. Viime vuonna mestaruus meni avauskilpailun teknisten murheiden johdosta, mutta loppukausi oli todella hyvä. Hänninen onkin jo maanantaina lähdössä kuukaudeksi Espanjaan ajamaan kesäkeleihin, koska MM-kilpailut on se missä hän haluaa pärjätä.
 
Jani Salonen oli viime vuonna U20:n SM-sarjassa neljäs ja vuosi meni vielä vauhtia hakiessa 2014 lopulla tapahtuneen loukkaantumisen vuoksi. Kunhan valtionpalvelus päättyy, aikoo Salonen näyttää vauhtinsa myös E1-luokassa, tavoitteena top 5 -sijoitukset.
 
Joonas Salonen taisteli viime vuonna terveyden kanssa ja hän joutuukin ajamaan hieman kuntoaan seuraten. Terveys on tärkeintä.
 
- Mielestäni meillä on taas todella hyvä paketti, niin kuskien kuin yhteistyökumppanien kanssa. Kaikki muut yhteistyökumppanit säilyy, mutta päätimme tänä vuonna ajaa Husky Style eli Husqvarnan omilla varusteilla. Sinisalo on varsinkin tiimin valmentajakaksikolle, Mikko Tontille ja Mika Saarenkoskelle pitkäaikainen, lojaali ja hyvä yhteistyökumppani, ja siten kiitänkin Sinisaloa tuesta pojille ja tiimillemme. Iso Kiitos. Luulenpa että tulemme vielä tapaamaan jossain merkeissä, Jani Forsgren kirjoittaa tiimin Facessa.
 
- Kiitos yhteistyökumppanien pystymme tarjoamaan kuskeillemme taas muutakin kuin pelkkiä alennuksia. Esimerkiksi Gulf / US Parts tarjoaa kaikille kuskeille 2t- ja vaihteistoöljyt, lasinputsaus-, Brake clean- ja yleisrasva-sprayt sekä varmasti laadukkaan jarrunesteen. Gulf-tuotteet testattiin viime kaudella ja hyviksi havaittiin. MP-Racing hoitaa niin vakio- kuin Öhlins-iskareiden huollon. Rengasmerkkinä jatkamme Michelinillä, joka on esimerkiksi tuoreen maailmanmestarin, Mathians Bellinon valinta, kuten myös Husqvarna-pyörillä.
 

Yhteistyökumppanit 2016:

Husqvarna / Husky Style
Michelin
JFORCE Engineering Oy
MP-Racing Oy
Gulf
Trafimet
LVI-Ranta Oy
Storm Motor Oy
Cramo Finland Oy
Heinolan Kipinä
Etelä-Päijänteen LVI-palvelu Oy
Kuljetus J.Gustafsson OY 
Pneumacon Oy/Cejn
Koskisen Oy
 

Kkilpailukalenteri Suomen kisojen osalta:

06.02.2016 Kansallinen Endurolenkki Karkkilan MK 
13.02.2016 SM Numibia RT & Mäntsälän ES 
20.02.2016 Kansallinen Sprint RCK 
27.02.2016 SM, Suomen Cup U20SM, V-Cup, W-Cup (Sprint) Jämsän Seudun MK 
05.03.2016 Kansallinen Sprint ME-Racing 
19.03.2016 SM Päijänteen Ympäriajo Helsingin MK 
20.03.2016 SM Päijänteen Ympäriajo Helsingin MK 
14.05.2016 Kansallinen Orimattila Orimattilan MK 
21.05.2016 SM, Suomen Cup U20SM, V-Cup, W-Cup Forssan MS 
04.06.2016 Kansallinen Superenduro Rauman Seudun MK 
10.06.2016 MM Heinola Heinolan MK 
11.06.2016 MM Heinola Heinolan MK 
12.06.2016 MM Heinola Heinolan MK 
02.07.2016 Kansallinen Sprint Porin MK