Suomella vahva edustus Kegumsissa

Teksti
Kuva
Sami Salonen

Seitsemästä osallistuvasta suomalaisesta Valtteri Malin ja Jere Haavisto ovat sarjan vakiokiertäjiä, kumpikin on ajanut kaikki kuusi aikaisempaa osakilpailua. Malin ja Haavisto ovat myös tehneet sarjassa kohtuullista tulosta, kun molemmat ovat läpäisseet karsinnat varsinaisiin kisaeriin kivikovassa luokassa kaikissa kisoissa.

Kegumsin kisan 81:n osallistujan joukossa on viisi tällä kaudella ensimmäistä kertaa EM-vauhtia kokeilevaa suomalaista; Joona Marin, Aki Manninen, Emil Silander, Roope Väätäinen ja Jaro Pääkkönen.

Jos suunnilleenkin kaikki osallistujalistalla olevat saapuvat kisapaikalle, on suomalaisillakin lauantai-aamun aika-ajossa tiukat paikat. EM-kisan karsintaformaatti on tyly, harjoitukset ja aika-ajot ajetaan kello 8.55 alkaen kahdessa ryhmässä. Kymmenen minuutin vapaan harjoituksen jatkoksi on suoraan viidentoista minuutin aika-ajo, josta kummastakin ryhmästä viisitoista nopeinta saa suoran paikan itse kisaeriin.

Puoliltapäivin starttaavassa Last Chance-kisaerässä jaetaan loput kymmenen paikkaa eriin, sekä vara-ajajien paikat.

Viikonlopun ohjelmassa on myös junioreiden EMX65- ja EMX85-luokkien EM-finaalit. Pienimpien junioreiden 65-luokan maanantaina julkaistussa osallistujalistassa oli jostain syystä vain kolmekymmentä nimeä, mutta tiistaina listalle oli lisätty neljä kilpailijaa, joukossa myös Suomen Kimi Koskinen.

65- ja 85-luokkien EM-finaali ajetaan jo useamman vuoden ajalta tutulla kaavalla, yhdessä kilpailussa, johon osallistujat on karsittu neljässä alueellisessa lohkossa. Koskinen oli tänä vuonna ainoa suomalaisjuniori, joka suoriutui varmaan finaalipaikkaan oikeuttavaan karsintalohkon kymmenen kärkeen, ollen kivikovan Luoteislohkon kuudes.

Pykälää vanhemmissa junioreissa 85-luokassa Matias Vesterinen ja Aleksi Kurvinen ajoivat koko kuuden osakilpailun karsintasarjan, joka päättyi kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Tanskassa. Vaikkei kumpikaan aivan yltänyt karsintalohkon kymmenen parhaan joukkoon, molemmat saivat finaaliin villin kortin.

Viime vuonna junioreiden EM-finaalit ajettiin Suomen MM-kisan yhteydessä Hyvinkäällä ja kuten tuolloin kotiyleisön edessä nähtiin, Luoteisen karsintalohkon kilpailijat veivät suurimman osan kymmenen kärjen sijoituksista. Suomen lisäksi lohkoon kuuluvat mm. muut Pohjoismaat, Saksa, Belgia ja Hollanti.

Emil Weckman sen sijaan ei osallistunut karsintasarjaan, mutta EMX150-sarjaa johtava juniori sai toisen junioriluokan menestyksen myötä myöskin villin kortin Kegumsin finaaliin. Weckman tuleekin olemaan vuoden 2007-mallisesta pyörästä rakennetulla kilpurillaan varmasti yksi viikonlopun seuratuimmista junioreista.

Kisaviikonlopun viidestä luokasta vain MM-sarjan MX2 on vailla suomalaisedustusta. MM-sarjan kuninkuusluokassa, MXGP:ssä Harri Kullas tekee viikonloppuna debyyttinsä ison luokan pyörällä MM-sarjassa.

Latvian EM- ja MM-kisat ajetaan jo perinteisesti Zelta Zirgs-radalla Kegumsin kylässä, joka sijaitsee Ogren kaupungin vieressä, Latvian pääkaupungista Riikasta itään päin. Matkaa Tallinnasta Kegumsiin kertyy noin 350 kilometriä, joista lähes kaikki on hyväkuntoista valtatietä. Vain heti Eestin ja Latvian rajan jälkeen on pieni pätkä hiukan huonokuntoisempaa tietä.

 

Linkit:

Osallistujalistat: http://www.mxgp.com/news/entry-lists-–-mxgp-latvia

Aikataulu: http://www.mxgplatvia.com/#!schedule/c1hsg

Kilpailun sivut englanniksi: http://www.mxgplatvia.com/#!home/c23sq

MM- ja EM-sarjojen tulokset ja pistetilanteet: http://results.mxgp.com/mxgp/standings.aspx

Sarjapromoottorin sivut: http://www.mxgp.com