Suomella uskomaton epäonni ATV-crossin EM-joukkuekisassa

Teksti
Jani Tanhuanpää (vas.), Valtteri Vainionpää ja Lasse Ruotsalainen Jani Tanhuanpää (vas.), Valtteri Vainionpää ja Lasse Ruotsalainen
Kuva
ATV Team Finland
Jo aamun harjoituksissa Jani Tanhunpään mönkijän etuiskari hajosi. Silti hän oli harjoitusten kahdeksanneksi nopein, Lasse Ruotsalainen peräti toinen ja nuori Valtteri Vainionpää erinomaisesti 15 nopeimman joukossa.
 
Sama trendi jatkui koko viikonlopun ajan. Aina kun pojat pääsivät radalle, vauhti oikeutti kärkipäähän, mutta ongelmat estivät tulosten syntymisen.
 
Lauantain karsintaerissä ensimmäisenä ajanut Tanhuanpää otti erinomaisen startin ollen ensimmäisellä kierroksella toisena, toiselle kierrokselle lähdettäessä hän nousi kärkeen ja hallitsi erää yli puoleen väliin saakka, jolloin hyppy meni pitkäksi ja huonolla tuurilla etupyörä reikään ja mönkijä nurin. Mönkijä meni ajokelvottomaksi ja Tanhuanpää loukkasi ranteensa.
 
Huolto parsi mönkijän kasaan ja Tanhuanpää yritti vielä sunnuntai-aamuna ajaa, mutta ei kivuiltaan kyennyt ja lääkäri ei suostunut puuduttamaan rannetta, kun ei ollut varmuutta vamman laadusta.
 
Toisessa karsintaerässä Ruotsalainen sai myös loistavan startin ja ajoi toisena viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Sillä epäonni astui peliin ja ketjut pääsivät päältä ja tuloksena taas keskeytys.
 
Kolmannessa erässä Vainionpäältä katkesi virtajohto jo toisella kierroksella eli näin varmistui sunnuntaille huonoin mahdollinen lähtöpaikka.
 
Sunnuntain warm-upissa varmistui, että Tanhuanpää ei pysty ajamaan, mutta Ruotsalainen ja Vainionpää olivat taas tuloslistan kärkipäässä.
 
Ensimmäisessä erässä Ruotsalainen joutui lähtemään sijalta 30, mutta oli erän loppupuolella jo sijalla 12, kunnes mönkijän takapää sai iskun kivestä ja taas lähtivät ketjut päältä.
 
Toisessa erässä ajoivat sekä Ruotsalainen että Vainionpää ja huonoilta lähtöpaikoilta oli ohitusharjoitukset edessä. Kumpikin teki työtä käskettyä ja nousivat
koko erän ajan. Ruotsalainen joutui ajamaan varikolle sijalta 12, kun vesiletku irtosi ja näin matkanteko tyssäsi jälleen siihen. Vainionpää jatkoi höyryävällä mönkijällä maaliin asti nousten erinomaisesti sijalle 14 ja oli ainut maaliin päässyt suomalainen koko viikonlopun aikana.
 
Vainionpää osoitti ajollaan, että vauhti riittää helposti näihin karkeloihin. Höyryävä mönkijä tarkoitti rikkoutunutta jäähdytintä, joka esti viimeiseen erään osallistumisen. Vainionpäälle oli lauantai-iltana vaihdettu jo varakone lohkon halkeamisen vuoksi ja Tanhuanpään mönkijän etupää oli tehty lähes uusiksi. Olisi jo huollon ponnistelujen vuoksi toivonut epäonnen loppumista, mutta nyt niin ei käynyt.
 
Poikien vauhti olisi riittänyt aina mitalitaisteluihin asti ja pois lähtiessä Suomen joukkueessa todettiin, että nyt on käytetty ensi vuodenkin epäonni, joten silloin tullaan ja konkretisoidaan vauhti myös tuloksiksi.
 
Kisan voitti Hollanti, toinen oli Latvia ja kolmas isäntämaa Saksa.