SML:n kerhotiedote 5/2015 julkaistu

Teksti
Kuva
Suomen Moottoriliitto ry.

1. VUODEN 2015 JÄSENMAKSULASKUT

Vuoden 2015 jäsenmaksut laskutetaan kerhoilta touko- kesäkuun aikana. Jäsenkerhoja, jotka eivät vielä ole jättäneet jäsenilmoitusta tai jäsenlistaa, pyydetään tekemään se pikaisesti.
 

3. MJP-EVENTS MOTOCROSSIN SM-SARJAN PROMOOTTORINA KAUDELLA 2015

Motocross SM-sarjan promootiotehtäviä hoitaa kauden 2015 aikana MJP-Events / Marko Panula. Promootioyhteistyön tavoitteena on toteuttaa SM-sarjan markkinointia valtakunnallisesti ja alueellisesti SM-sarjan osakilpailujen yhteydessä. Käytännössä osakilpailukohtaisiin toimenpiteisiin kuuluvat ennakkomarkkinointi, haastattelut, youtube –materiaalit sekä sosiaalisen median hyödyntäminen tapahtuman tukena. Jokaisesta kahdeksasta kilpailusta lähetetään myös materiaalia YLE:lle urheiluruutua varten. Koko kauden sisältävä, 50 minuuttia pitkä yhteenveto tullaan näkemään kauden päätteeksi YLE TV2 -kanavalla syyskuussa. Promootioyhteistyössä on kyse kilpailua järjestävän moottorikerhon tukemisesta sekä lajin näkyvyyden edistämisestä ja toimenpiteillä pyritään tarjoamaan järjestäjälle lisäresursseja tapahtuman onnistuneen läpiviennin varmistamiseksi.
 

7. SVEMON TUTKIMUS RATA-ALUEITA YMPÄRÖIVÄN LUONNON MONIMUOTOISUUDESTA

Ruotsin moottoriliitto SVEMO on julkaissut tutkimuksen, jossa on selvitetty moottoriurheilutoiminnan vaikutuksia moottoriurheiluratojen ja –reittien vaikutusta ympäröivän luonnon monimuotoisuuteen. Tulokset ovat positiivisia ja englanninkielinen yhteenveto on luettavissa SML:n verkkosivuilla! http://www.moottoriliitto.fi/ymparistotyo-tutkimukset-ja-kyse/?x1425564=1425568
 

8. FIM ON JULKAISSUT PIIRROKSET MX-RATOJEN PESUPAIKKOJEN RAKENTAMISEKSI

Kansainvälinen moottoriliitto FIM on julkaissut piirrokset rata-alueiden pyörien pesupaikkojen rakentamiseksi. Piirrokset löytyvät MX-lajisivulta oheisen linkin kautta http://www.moottoriliitto.fi/lajit-ja-lajiryhmien-sivut/motocross/
 

9. MOOTTORIRATOJEN TURVAKILPIEN POHJAT ON LADATTAVISSA SML:N SIVUILTA

MX-Safety -ryhmän laatimat, moottoriradoille tarkoitetut turvakilpien pohjat on ladattavissa SML:n Motorsport Safety -sivuilta. Kilvet on suunniteltu MX-radoille, mutta vastaavanlaiset tietokilvet lisäävät turvallisuutta kaikilla moottoriurheiluradoilla. Jokainen radan ylläpitäjä vastaa kilpien tilaamisesta ja kuluista. http://www.moottoriliitto.fi/turvallisuus-motorsport-safety/
 

10. VALMENNUSLEIREJÄ

Pohjoisen kierroksen motocross-leirit 6.-7.7.2015 SML järjestää leiripäivät Rovaniemellä maanantaina 06.-07.07.2015. Leiri on avoin kaikille ja ryhmät jaetaan ilmoittautumisten perusteella. Leirin osallistumismaksu on 60€/pvä sisältäen valmennuksen ja ratamaksun lisäksi ruokailun. Myös huoltajilla ja perheenjäsenillä on mahdollisuus ruokailuun, hinta noin 8-10€. Valmentajina Marko Tarkkala ja Tomi Konttinen Leirille osallistuvat ovat tapaturmavakuutettuja. Moottoripyörän vakuuttamisesta ja sen voimassaolosta saat lisätietoja omasta vakuutusyhtiöstäsi. Ilmoittautuminen 14.06. mennessä osoitteessa http://www.moottoriliitto.fi/valmennus/valmennusleirit/
Lisätietoja: Tomi Konttinen, p. 0207 789 965,, tomi.konttinen@moottoriliitto.fi
 
Enduro- ja motocross-leiri Vierumäellä 15.-17.06.2015 Suomen Moottoriliitto ry ja Vierumäen urheiluopisto järjestävät enduro- ja motocross-leirin 13-20-vuotiaille 15-17.06.2015 Vierumäellä Leirillä on ainutlaatuinen mahdollisuus saada tietoa omista ominaisuuksistaan. Leirillä seurataan firstbeat-sykeanalyysimenetelmällä kehon toimintoja koko leirin ajan, ja sillä saadaan tietoa päivän rasituksista, unenlaadusta ja palautumisesta. Leiri on tarkoitettu kaiken tasoisille kuljettajille sekä heidän vanhemmilleen. Leirin tarkoituksena on lisätä sekä harrastajien että kilpailevien nuorten sekä heidän vanhempien tietoutta lajeihin liittyvästä harjoittelusta, ravinnosta, kilpailemisesta, moottoripyörien tekniikasta ja ajoharjoittelusta sekä luoda oikea kuva moottoriurheilijan elämään. Leirin päävalmentajana toimii moninkertainen MM-mitalisti Marko Tarkkala. Vierumäen valmennuskeskuksen johtaja Ismo Hämäläinen vastaa testauksesta ja perehdyttää osallistujat urheilijana kehittymisen periaatteisiin sekä urheilijan terveelliseen elämänrytmiin. Ismo on toiminut myös hiihtomaajoukkueen päävalmentajana. Vierailevana tähtenä leirille saapuu myös enduron moninkertainen maailmanmestari Juha Salminen, joka kertoo oman näkemyksensä urheilijanuralla etenemisestä. Pyörien kuljettamiseen ja säilyttämiseen on tarvittava kalusto Vierumäellä, joten huoltajien läsnäolo ei ole välttämätöntä. Leirillä on kuitenkin paljon huoltajillekin hyödyllistä asiaa.
 
Ilmoittautuminen aukeaa pian ja samoin lisätietoja tulee pian SML:n verkkosivuille http://www.moottoriliitto.fi/valmennus/valmennusleirit/
 
Naisten enduro-/ motocross- valmennusryhmä starttaa toukokuussa
Valmennusryhmä on tarkoitettu kaiken tasoisille, enduroa tai motocrossia harrastaville naisille. Tarkoituksena on antaa naisharrastajille mahdollisuus saada ohjattua harjoittelua, kerran kuukaudessa toukokuusta- syyskuuhun.
 
Leireillä käydään läpi ajotekniikkaa, pyöräntekniikkaa, kilpailuihin valmistautumista, ja kokonaisvaltaista kehittymistä niille, jotka ovat innostuneita ja haluavat kehittyä kuljettajana.
 
Valmennus on hyödyllisin niille joilla on tavoitteita kilpailukaudella mutta myös niille jotka haluavat vinkkejä omaan harjoitteluunsa. Tavoitteena on saada naisille säännöllistä ammattimaista valmennusta ja sen kautta olla tukemassa kehitystavoitteita omaavia naiskuljettajia. Jonka jälkeen ilmoittautuneiden perusteella tehdään tarkemmat suunnitelmat ja laskelmat. Valmennusryhmän toteutumisen edellytyksenä on että kuljettajat sitoutuu osallistumaan ohjattuun harjoitteluun, ja sitä kautta saamme naisille säännöllisen ja ammattimaisen valmennusryhmän. Ilmoittautuminen 24.5 asti.
Valmennuksesta vastaa Marko Tarkkala.
 
Leirien päivämäärät:
31.05.2015 Hyvinkää
11.07.2015 Karkkila
26.07.2015 Paulaniemi Pirkanmaa
23.08.2015 Loppi
20.09.2015 Avoin
 
Kustannuslaskelmaa/hlö/kerta, riippuen osallistujien määrästä.
10 henk. 80 euroa sis.alv
15 henk. 60 euroa sis.alv
20 henk. 45 euroa sis.alv
Lisätietoja: Marko Tarkkala, 040 7060448, info@markotarkkala.com
 

11. SML JA MOOTTORIPAJA-HANKE YHTEISTYÖSSÄ TUKEMASSA NUORIA

Nuorten Keskuksella on syksyllä 2014 käynnistynyt RAY:n rahoittama Moottoripaja-hanke, jonka tavoitteena on mallintaa moottoripajatoiminnasta valtakunnallinen erityisnuorisotyön menetelmä. Moottoripajoilla toiminnan ydin on nuorten tukeminen toiminnallisin keinoin.
Nyt hanke ja pajat ovat yhteistyössä osallistumassa mopoendurance-toimintaan ja pajanuoret tarvitsevat ajovarusteita. Voitko sinä auttaa nuoria? Voit lahjoittaa nuorille mm. ajotakkeja, -housuja, -kenkiä, -saappaita, -hanskoja, -suojia ja kypäriä. Hanke ottaa myös mielellään vastaan kunnostuskelpoisia mopoja ja crossipyöriä, joiden avulla nuoret oppivat tekniikkaa ja pääsevät harrastuksen alkuun.
 
On hienoa, jos lahjoitukset voidaan toimittaa suoraan pajoille, mutta myös nouto on mahdollista. Näissä ja mahdollisissa muissa aiheeseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä alueesi työntekijään tai projektipäällikköön:
 
Pohjois-Savo/Kainuu-aluetyöntekijä Sanna Nygård, 044 762 6501
Kaakkois-Suomi-aluetyöntekijä Anne Heilala, 044 792 2629
Häme/Pirkanmaa-aluetyöntekijä Elina Plihtari, 044 712 9207
Projektipäällikkö Veijo Kiviluoma, 044 743 7000 etunimi.sukunimi@nuortenkeskus.fi www.moottoripaja.fi SML: Ville Salonen, 0207 789 964, ville.salonen@moottoriliitto.fi
 

12. KANNATUSJÄSENYYS

SML:n hallitus on päättänyt SML:n ry sääntöjen mukaisesti kannatusjäsenyydestä. Kannatusjäsenmaksut määriteltiin seuraavasti: Yritykset 500 €, yhdistykset 250€ ja yksityiset henkilöt 50 €.
Kannatusjäsenyys ei oikeuta kilpailujen järjestämiseen SML:n luvalla eikä kannatusjäsen tai kannatusjäsenyhteisön jäsen ole oikeutettu SML:n toimitsijalisenssiin tai kilpailijalisenssiin.
 

13. SML:N KERHO- JA JUNIORITOIMINNAN TILAISUUDET

Kaikki kerhot, jotka ovat halukkaita järjestämään tilaisuuksia jäsenistölleen koskien junioreiden valmennusta tai muita tärkeitä kerhotoiminnan osa-alueita, voivat edelleen ilmoittaa halukkuudesta verkkosivuilla olevalla lomakkeella ja otamme yhteyttä asian tiimoilta. Tilaisuuden sisältö
 
Lisätietoja: Ville Salonen, puh: 0207 789 964, ville.salonen@moottoriliitto.fi
 

14. ALUSTAVA KV-KALENTERI SUOMESSA 2015

08.08. EM Enduro / Jämsänseudun MK / Jämsä
09.08. EM Enduro / Jämsänseudun MK / Jämsä
 

15. SML TIEDOTTAA MYÖS FACEBOOK:ssa

Voit lukea kaikenlaisia tiedotteita Suomen Moottoriliitto ry:n facebook -sivuilta. Tavoitteena on tukea SML:n olemassa olevaa tiedotusta ja jakaa ajankohtaisia asioita sosiaalisessa mediassa suoraan harrastajille.
 

16. SML:N HALLITUKSEN SEURAAVA KOKOUS

Muita alkuvuoden tapahtumia: SML:n hallituksen seuraava kokous on 09.06.2015.
Suomen Moottoriliitto ry
 
Seuraava kerhotiedote julkaistaan 26.06.2015