SM-pistekärjen molemmat ranteet murtuivat

Kuva
Jani Hovi
Aleksi Pirinen tuli Heinolaan MX85-luokan pistekärjessä, mutta valitettavasti nuorukainen mursi molemmat ranteensa.

Aleksi Pirinen johti MX85-luokan SM-sarjaa kahdeksen pisteen turvin ennen Heinolan kilpailua. Luokan ensimmäisessä erässä kärkeen ryntäsi sarjassa toisena ollut Jimi Marttila, Pirisen oltua toisena. Aivan toisen kierroksen lopun alamassa Pirinen hyppäsi kuitenkin vastapattiin ja kovan iskun voimasta hänen molemmat ranteet murtuivat, joten Pirisen osalta kausi päättyi harmittavaan loukkaantumiseen. 

Marttila nousi Heinolan kilpailun päätteeksi SM-sarjan johtoon, mutta Onni Kämäri on vain kahden pisteen päässä kakkosena.