SM motocrossin kilpailukausi jo ovella

Teksti
Kuva
Elise Kulmala / magnetphotography.com

On ollut erittäin hienoa huomata, että suomalainen SM-motocross kiinnostaa myös lajin ulkopuolella. Yhteistyökumppanuuksien solmiminen näinä aikoina ei ole kuitenkaan ollut helppoa ja myös vastaus ”valitettavasti ei” on tullut tutuksi. Tietenkin on myös helppoa sanoa ”ei kiitos” asiaa yhtään sen enempää pohtimatta.

Myös se, että SM-motocross ei ole tuote, on tullut vastaan lähes kaikkien suurempien toimijoiden kanssa keskusteltaessa.

Tuotettahan tässä ollaankin rakentamassa. Se työ on tehtävä nyt, kun junioripotentiaalimme on parhaimmillaan vuosiin. Kohta juniorimme menestyvät laajemmin myös kansainvälisesti ja huomionarvo lisääntyy.

Tulevaisuudessa SM-sarjamme on toivottavasti entistäkin kiinnostavampi myös valtamedian näkökulmasta. Tämä mahdollistaisi lajin ja tapahtumien kehittymisen, katsojamäärien nousun sekä yhteistyökumppanien kiinnostuksen kasvun.

 

Perustukset kunnossa

 

Projektin alku on ollut lupaavaa ja olen pystynyt rakentamaan tarvittavan markkinointipohjan tulevaan kilpailukauteen.  Ensimmäisenä ajatuksenani oli kasata mahdollisimman laaja-alainen yhteistyökumppanuusverkosto läheltä motocrossia, mutta ei kuitenkaan kokonaisuutta täysin lajin sisältä.

Mitä laajempi markkinointiyhteistyö toteutuu eri tahojen kanssa, sitä enemmän saamme SM-motocrossille näkyvyyttä.

Nyt julkistetut kumppanuutemme luovat hyvän perustan ja tarjoavat mahdollisuuden lajinäkyvyyden kasvuun aiempaa laajemmalla sektorilla.

Kauden 2015 markkinointiyhteistyösopimukset muodostavat vahvan kokonaisuuden. 

Suomalainen perheyritys Motonet kotimaisen SM-sarjan pääyhteistyökumppanina ja suuret globaalit brändit kuten Ford, DC Shoes ja Monster Energy tuovat mukanaan paljon lisää näkyvyyttä sekä tarvitsemaamme uskottavuutta ja ammattimaisuutta sarjaan.

Kotimaiselta kentältä myös Autokeskus tarjosi tukeaan SM-motocrossin kehittämiseen. Ford ja Autokeskus yhdessä ovat täydellinen kumppani Suomen pääsarjalle.

Lajin sisällä mediayhteistyömme OFFROADPron kanssa mahdollistaa monia tärkeitä asioita lajimediassa ja sarjan oma videotuotanto toteutuu MJP-EVENTSin ja Huikuri Productionsin yhteistyönä.

SM-sarjan uusi ilme sekä myöhemmin aukeavat nettisivut tulevat Mainostoimisto Värikkäältä.

Lisäksi tulemme julkistamaan muutamia merkittäviä yhteistyökumppaneita vielä kevään aikana.

Vuoropuhelumme Suomen Moottoriliiton, MX-lajiryhmän ja järjestävien seurojen kanssa on lähtenyt hienosti käyntiin. Lisäksi kentän tuki toiminnalleni on ollut runsasta, kiitokset siitä jo nyt.

Paikallinen työ lajin eteen on erityisen arvokasta etenkin nyt, kun yleinen taloustilanne on painaa myös moottoripyöräalaa. Toivottavasti pystymme omalta osaltamme vaikuttamaan alan kehitykseen, jotta suunta saataisiin käännettyä paremmaksi.

Kausi alkaa kohta ja paljon on työtä vielä edessä. Pystyn kuitenkin jo nyt olemaan täysin varma, että pystymme yhdessä luomaan entistäkin paremman ja kiinnostavamman motocrossin SM-sarjan.

Kohti kesää ja kisoja!

 

Marko Panula, motocrossin SM-sarjan promoottori