Siekkinen Lievestuoreen nopein likka

Teksti

- Fiilikset heti kisan jälkeen olivat sikahyvät. Alussa jännitti ja pientä epävarmuutta oli AT asemilla toimimisen kanssa, mutta porukka laski AT ajat ja yrittivät parhaan mukaan neuvoa ja tsempata, ainoana D-luokassa startannut Siekkinen kommentoi.

Reitti kului kohtuullisella vauhdilla ja muutamia pahoja reikiä ja upotuspaikkoja syntyi. Tämä ei kuitenkaan hidastanut liiaksi etenemistä. 

- Reitti oli tuttu koska olen treenannut näillä lumilla Lievestuoreen reittiä kolme kertaa, mutta eipä tätä reittiä tunnistanut samaksi reitiksi. 

Lumi oli sen verran häipynyt ja kunnon patikkoa tullut että tutun reitin etu hävisi loskaan heti ekalla pätkällä. Reitti petti paikkapaikoin mutta pahoja jumeja ei tullut. Yhdessä upotuksessa järkkäri hieman auttoi eturenkaasta.

Kysyttäessä kilpailustrategiasta Jenni naurahti.

- Pyrin unohtamaan turhan hötkyilyn ja keskittyä järkevään etenemiseen. Lähdin heti alkuun ehkä hieman liian kovaa, mutta kuitenkaan väsy ei pahemmin iskenyt. 

- Toisella kierroksella oli läheltä piti tilanne, mutta siitä selvittiin reilulla kaasulla. Ohitettavia mopoja tuli, mutta ne antoivat uraa todella hyvin. 

- Viimeisellä kierroksella alkoi tulla sitten ajovirheitä kun yritin ajaa liian agressiivisesti kolmannen lenkin. Muita tavoitteita ei ollut kuin ajaa maaliin ehjänä ilman isoja virheitä. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, sillä moni keskeytti kisassa ja toisaalta pieni harkinta ennen uppopaikkoja auttoi etten jäänyt kertaakaan kunnolla kiinni.

Jenni nähdään Sysmässä ensi viikonloppuna Mynnilän talviendurokisoissa hakemassa lisää kokemusta ja vauhtia. Sen jäkeen onkin jo Päijänteen ympäriajo.