Remes ja JuhisRacing mukaan Talaria Challenge -kilpailuun Tampere Supercrossissa

Teksti
JuhisRacing ja Eero Remes nähdään mukana Tampere Supercrossissa.
Kuva
Jani Hovi
Enduron kolminkertainen maailmanmestari Eero Remes ja sometähti JuhisRacing ovat mukana Tampere Supercrossin yhteydessä ajettavassa Talaria Challenge -kilpailussa.

Tänä vuonna Tampere Supercrossin toisena väliaikalähtönä nähdään Talaria Challenge -kilpailu, jossa ajetaan Talaria Sting -sähköcrosseilla. Talaria Challenge -kilpailu ajetaan molempina iltoina, joten kahtena iltana on luvassa äänetöntä viihdettä.

Kilpailun kaksi ensimmäistä kuljettajaa on nyt julkaistu. Itseoikeutetusti mukana on enduron kolminkertainen maailmanmestari Eero Remes, jolla on myös tilillään neljä motocrossin Suomen mestaruutta. Remes saa kilpailussa vastaansa Youtube- ja sosiaalisen median tähden JuhisRacingin. Youtubessa yli 100 000 seuraajaa kerännyt JuhisRacing on myös Remeksen opissa projektin edetessä, jotta hän pystyisi haastamaan mestarin itsensä ja muut kilpailuun osallistuvat kuljettajat.

Talaria Challenge -kilpailun muut kuljettajat julkaistaan myöhemmin.

Tampere Supercross ja OffroadExpo järjestetään 10.-11. marraskuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Supercrossin lipunmyynti löytyy täältä.

OffroadExpo on kävijöille ilmainen.

Lisätietoa tapahtumasta.

2023 SX Tampere 880