Prado leikkaukseen, kausi pilalla

Jorge Prado vahvisti hetki sitten, että joutuu olkapääleikkaukseen vammansa johdosta.

Ensimmäistä täyttä kautta Amerikan radoilla ajava Jorge Prado kaatui viime viikonloppuna Anaheimin harjoituksissa, jonka seurauksena hänen olkapäänsä lähti sijoiltaan. Nyt Prado kertoi monien pelkäämän uutisen, jonka mukaan hän joutuu menemään leikkaukseen ja on varmuudella sivussa koko supercrosskauden. Prado kertoi myös, että toivoo pystyvänsä palaamaan radoille motocross-sarjan alussa, mutta varmuutta kuntoutuksen aikataulusta ei ole.