Parkkosille jälleen kaksoisvoitto

Kuva
Jani Hovi
Anton Parkkonen taiteili trialin toisen SM-osakilpailun voittoon Tervakoskella.

Trialin SM-sarja jatkui lauantaina Tervakoskella. Ensimmäisen osakilpailun voittoon ajanut Anton Parkkonen jatkoi hyviä suorituksia ja nappasi voiton myös kauden toisesta osakilpailusta. Toiseksi ajoi jälleen Max Parkkonen, joten veljekset jatkoivat hienoja suorituksia.

Tällä kertaa voiton suhteen ratkaisevassa roolissa oli kierroksen kuudes jakso, joka osoittautui haastavaksi SM-luokkalaisille. Anton Parkkonen sen sijaan näytti vahvuutensa, keräten kyseiseltä jaksolta kolmen kierroksen aikana vain kolme virhepistettä. Max Parkkonen oli toinen kuljettaja, joka selviytyi viimeisellä kierroksella jaksolta ilman täysiä virhepisteitä, ottaen tuolloin kolme pistettä. Nuorempi Parkkosista keräsi näin on kyseiseltä jaksolta päivän aikana yhteensä 13 pistettä, kun kaikki muut kuljettajat ottivat täydet viisi pistettä jokaiselta kierrokselta.

Kun päivä oli päätöksessä, oli Anton Parkkosen pistesaldo 21 pistettä, jolla irtosi voitto. Max Parkkonen otti kakkossijan, keräten 28 pistettä. Jussi Haapanen sai 36 pistettä ja oli luokan kolmas. Samuel Jääskeläinen oli neljäs ja Jere Karjalainen viides.

Päivän muut luokkavoittajat olivat Veeti Kaunisto (TR2), Peetu Leskinen (TR3), Erkki Hakuni (TR3J), Ari Kyöstilä (TR4), Juha Lamberg (TR5), Panu Malmberg (TR5J), Nicolas Leppiniemi (TR6).

Trialin SM-sarja jatkuu Nokialla 27. päivä heinäkuuta.