Olenius siirtyy Betalle

Henry "Touho" Olenius nähdään tällä kaudella Betan väreissä.
Kuva
Beta tiedotus
Henry Olenius vaihtaa alkavalle kaudelle pyörän merkkiä ja samalla hyppää myös kaksitahtisen pyörän sarviin.

Henry Olenius nähdään alkavalla endurokaudella Betan ohjaimissa, tehdessään sopimuksen merkin maahantuojan Snellman Motosportin kanssa. Samalla Olenius jättää nelitahtiset pyörät myös taakseen ja hyppää 250-kuutioisten kaksitahtisen ohjaimiin. Snellman Motosportin Kristian Snellman on luonnollisesti tyytyväinen saadessaan yhden Suomen nopeimmista kuljettajista riveihinsä.

- Olemme todella iloisia saadessamme Oleniuksen Betalle. Hän on nopea kuljettaja ja se on varmasti kaikkien tiedossa. Olenius tulee ajamaan kaudella Betan RR 2t 250 Racing -mallilla, Snellman kertoi.

Olenius perui lopettamispäätöksen

Kulunut kausi oli Oleniukselle henkisesti haastava. Mies oli selvästi E2-luokan koko SM-sarjan ajaneista kuljettajista toiseksi nopein Eemil Pohjolan jälkeen, mutta erinäiset seikat pudottivat hänet lopulta SM-mitaleilta. Kun myös aiemmilla kausilla sipoolaisella on ollut haasteita, rupesi päässä pyörimään lopettamispäätös.

- Koko syksyn ajan mietin, että tämä oli tässä. Ilmoitinkin joulukuussa, että en enää jatka ajamista. Sitten joulun aikaan rupesin miettimään, että en voi lopettaa niin surkeasti menneen kauden jälkeen. Pidin syksyllä treenitaukoa ja sitten aloitin jälleen joulukuussa taas harjoittelemaan, ja se tuntuikin hyvältä. Tuo asia vaikutti myös osaltaan päätökseeni, Olenius kertoi.

2012 Olenius ajoi 125-kuutioisella kaksitahtisella, mutta sen jälkeen hän on ajanut aina nelitahtisella pyörällä.

- Olisin jo viime vuonna halunnut ajaa kaksitahtisella pyörällä, mutta silloin se onnistunut. Syksyllä sitten mietin, että jos vielä jatkan ajamista, ajan kaksitahtisella. Siitä tulee jälleen uusia haasteita ja pyörä on myös teknisesti helpompi pitää yllä, Olenius pohti.

Vaikka Olenius on ajanut jo vuosia yleiskilpailujen kärkiaikoja, niin loukkaantumisten ja muiden sattumien takia SM-mitali on jäänyt haaveeksi. Tuon asian Olenius haluaa korjata tänä vuonna.

- Tietysti Suomen mestaruus on tavoitteena, vaikka en vielä toki tiedä ketä luokassa ajaa. Mitali ainakin pitää pystyä ottamaan, Olenius päätti.