Moottoriurheilutapahtuma Kirjurinluotoon
Enduro-kilpailussa on mukana neljä eri luokkaa. Tapahtumassa kisataan myös paikallisen RösöFilmsin luotsaama kaksipyöräisten stunt-ajokilpailu. Osallistujia odotetaan ympäri Suomen.
Kultaseppä Olli Johan Lindroos suunnittelee endurokilpailun yleisen luokan voittajalle mestaruussormuksen.
Kilpailun lisäksi tapahtumakävijät pääsevät tutustumaan messualueella autoihin, moottoripyöriin, mönkijöihin ja vesijetteihin. Auto- ja moottoripyöräharrastajat pääsevät tekemään kauppaa rompetorilla. Amerikan itsenäisyyspäivän hengessä paikalle lipuvat myös Mustangit, Cadillacit, vanhat Letukat sekä Harley-Davidsonit.
Tapahtumassa palvelee erillinen anniskelualue, jossa pidetään myös iltabileet. MotoRockFestin koko ohjelma julkistetaan huhtikuun loppuun mennessä.
– Uusi festivaali kiinnostaa yhteistyökumppaneita. Lisäksi Porin kaupungin myötämielinen suhtautuminen saa uskomaan uuden konseptin onnistumiseen, summaa tapahtumajohtaja Julle Kallio.
Tapahtuman verkkosivu www.motorockfest.fi avataan huhtikuun aikana.