Menna nopein Iisalmessa

Teksti
Aaro Menna.
Kuva
Jani Hovi
MX-liigan ensimmäisenä kisapäivänä Iisalmen päälähdössä kisattiin nuorten luokan SM-pisteistä. Parhaat pisteet kuittasi Aaro Menna ajamalla eräsijat 1 ja 2.

MX-liigan kolmas osakilpailu ajetaan Iisalmessa Ylä-Savon Moottorikerhon vastatessa kisan järjestelyistä. Lauantaina ajettiin myös SM-pisteistä kun radalle pääsivät nuorten luokan kilpailijat ratkomaan paremmuuttaan. Puomille asettui mukava määrä, eli 34 kilpailijaa. 

Ensimmäisen erän startin vei nimiinsä Saku Mansikkamäki, mutta kärkipaikan nappasi heti Aaro Menna. Kolmantena oli Santeri Oinonen perässään Simo Koskinen ja Matias Miettinen. 11 kierrosta mentiin tässä järjestyksessä, mutta sitten alkoi tapahtua. Ensin Mansikkamäki teki virheen ja putosi kakkospaikalta viidenneksi. Seuraavaksi konttasi Koskinen ja tippui puolestaan kolmannelta sijalta viidenneksi. Koko ajan kohti kärkipaikkoja hivuttautunut Eemil Pesonen nousi jo kolmospaikalle. Mennalle ei kukaan voinut mitään, mutta kakkospaikasta väänsivät todella tiukasti Oinonen ja Pesonen. Oinonen oli lopulta sekunnin Pesosta nopeammin ruutulipulla. Mansikkamäki ajoi neljänneksi ja Koskinen viidenneksi. 

Toinen erä käynnistyi Aaro Mennan johdolla, mutta pieni virhe pudotti hänet viidenneksi ja kärkipaikalle nousi Saku Mansikkamäki. Menna ei kuitenkaan lannistunut, vaan lähti jahtaamaan kärkeä. Ensin sai taipua Simo Koskinen ja sitten Santeri Oinonen. Mansikkamäen vauhti oli kuitenkin niin kovaa, että Menna ei lähtenyt väkisin taistelemaan erävoitosta, vaan tyytyi suosiolla Mansikkamäen jäljessä kakkossijaan, koska sekin riitti päivän yhteistuloksissa voittoon, Mansikkamäen ollessa päivän kakkonen. Koskinen ja Oinonen kisasivat oikein tosissaan erän kolmospaikasta, kunnes Oinonen pystyi puristamaan eron kilpakumppaniinsa. Oinonen oli myös yhteistuloksissa päivän kolmas.

Molemmat erät Salokoskelle

MX50-luokassa liigapisteitä lähti jahtaamaan 16 kilpailijaa. Ensimmäisen erän aloitti parhaiten Oliver Asikainen ja karkasi saman tien muilta. Lähdössä epäonnistunut Peetu Salokoski ei kuitenkaan antanut periksi, vaan lähti ajamaan kärkeä kiinni. Viimeisellä kierroksella Salokoski sai Asikaisen kiinni ja nousi kärkeen. Salokoski ajoi lopulta voittoon puolentoista sekunnin turvin ennen Asikaista. Erän kolmanneksi nousi myös viimeisellä kierroksella Leevi Kuulasvuo. 

Toisessa erässä Oliver Asikainen starttasi jälleen parhaiten ja sai peräänsä Peetu Salokosken. Kaksikko irtosi nopeasti muista ja kolmospaikalla veti letkaa Elias Pelamo. Erän lopulla alkoi jälleen tapahtua. Salokoski ohitti Asikaisen ja nousi jälleen erän voittoon. Näin Salokoski oli myös koko päivän ykkönen. Asikainen oli kahdella kakkossijallaan päivän kakkonen. Erän kolmanneksi sijoittui lopulta Leevi Kuulasvuo ja se tiesi hänelle myös podiumin kolmospaikkaa.   

Tiukka kisa

MX65-luokka keräsi lähtöpuomin yhtä vaille täyteen eli mukana oli 39 kilpailijaa. Ensimmäistä erää lähti vetämään Daniel Wiik, mutta joutui jo avauskierroksella päästämään Mikke Lindströmin ohitseen. Seuraavaksi kakkospaikalle nousi aika-ajossa parasta vauhtia pitänyt Sami Oinonen, joka jatkoi loistovauhdissa ja ohitti seuraavaksi Lindströmin nousten kärkeen. Kolmospaikalle nousi puolestaan Aapo Ylimäki. Tässä järjestyksessä tultiin myös maaliin.

Toisessa erässä kärkeen nousi Mikke Lindström. Sami Oinosen lähtö ei ollut paras mahdollinen, mutta hyvin nopeasti hän oli jo kakkospaikalla. Kolmantena ajoi Aapo Ylimäki. Lindström oli jo ajamassa selkeään erävoittoon, mutta viimeisellä kierroksella Oinonen tuli aivan tuntumaan. Lindström voitti erän lopulta reilun puolen sekunnin turvin ennen Oinosta. Ylimäki oli avauserän tapaan kolmas. Yhteistuloksissa Lindström ja Oinonen päätyivät tasapisteisiin, mutta päivän voittaja oli Lindström. Podiumin kakkospaikalle nousi Oinonen ja kolmospaikan miehitti Ylimäki.     

Laaksonen ja Keskikallio voittoihin

MX85-luokkaan starttasi täysi puomillinen kilpailijoita. A-luokan kuljettajia erässä oli vain kaksi. Eeka Laaksonen johti erää lähdöstä maaliin ja otti voiton ennen Eetu Arosta. B-luokan parhaasta suorituksesta vastasi puolestaan koko ajan erän kakkosena ajanut Mauno Keskikallio. Miska Laine epäonnistui startissa, mutta nousi jo erän puolivälissä luokan kakkoseksi. Luokan kolmas oli Samuel Paalasmaa.

Toinen erä käynnistyi ensimmäisen tapaan A-luokan Eeka Laaksosen johdolla perässään B-luokan Mauno Keskikallio. Kolmanneksi nousi nopeasti erän toinen A-luokan kuljettaja Eetu Aronen. Nelospaikalla ajoi puolestaan B-luokassa toisena ollut Miska Laine, kunnes teki virheen ja menetti kaksi sijaa. A-luokan ja erän voittoon ajoi Laaksonen ja luokan kakkonen oli Aronen, kuten ensimmäisessä erässäkin. B-luokassa ykkönen oli Mauno Keskikallio ja samalla hän oli myös päivän kokonaisvoittaja. Onni Peuranen ajoi luokan kakkoseksi ja se nosti hänet myös päivän yhteistuloksissa toiseksi. Päivän kolmas oli tässä erässä neljänneksi jäänyt Miska Laine. 

Rönkölle viisi voittoa

MXOpen-luokan kisa ajettiin normaalista poikkeavalla tavalla. Kummassakin erässä ajettiin 3 x 3 kierrosta. Ensimmäistä starttia vei puolitoista kierrosta Pekka Nissinen perässään Jere Rönkkö ja Jesse Piironen. Sitten Rönkkö ohitti Nissisen ja otti startin voiton. Toinen startti meni kärkikaksikon osalta ensimmäisen malliin, Nissinen otti startin ja vei lähtöä kunnes Rönkkö nousi jälleen erävoittoon. Startin kolmas oli Eemeli Lappalainen. Erän viimeinen startti kirjattiin Rönkölle, Nissinen ajoi toisena ja Lappalainen kolmantena. Tämä oli myös maaliintulojärjestys.

Toisen erän ensimmäisessä startissa nähtiin kunnon kilvanajoa. Rönkkö otti lähdön, mutta Nissinen taisteli kärkeen. Tämän jälkeen taisteltiin voitosta, kunnes Rönkkö veti oikein kunnon lipat. Nissiselle päivän ensimmäinen voitto, Rönkölle kakkossija ja kolmas oli Jesse Piironen. Toisen startin otti Nissinen, mutta Rönkkö kuittasi kärkeen jo heti alkuvaiheessa. Nissinen ei pystynyt vastaamaan, vaan kuittasi päivän neljännen kakkossijansa. Eemeli Lappalainen oli ruutulipulla kolmantena. Viimeisen startin otti jälleen Rönkkö ja sai peräänsä Nissisen. Näin ajettiin myös maaliin. Lappalainen oli jälleen startin kolmas. Tässä järjestyksessä kolmikko nousi myös podiumille. 

Kilpailut Iisalmessa jatkuvat sunnuntaina. Lähtöpuomi kaatuu ensimmäisen kerran kello 11.30.

 

Päivän kaikki tulokset: https://speedhive.mylaps.com/events/2694023