Manninen ja Näppi Suomen mestareiksi

Teksti
Aki Manninen voitti MX2-mestaruuden. Aki Manninen voitti MX2-mestaruuden.
Kuva
MJP-Events
Söderberg vahvana
MX2-luokan aamun aika-ajot kuittasi nimiinsä sarjakärki Hyvinkään Moottorikerhon Aki Manninen.
 
Ensimmäinen kisaerä lähti käyntiin Mannisen ottaessa startin nimiinsä, erä kuitenkin jouduttiin keskeyttämään ensimmäisellä kierroksella lähdössä sattuneen kolarin johdosta. Uusintastartti oli Mannisen ja Roope Väätäisen tiukkaa kamppailua, startin nappasi kuitenkin hiuksen hienosti Siilinjärven Vesan Väätäinen. Erä jatkui kuitenkin Mannisen komennossa, mutta takana käytiin tiukkaa taistelua Tampereen Motocrossin Jere Haaviston ja Vantaan Moottorikerhon Miro Sihvosen sekä Väätäisen välillä.
 
Pian järjestykseksi vakiintui Manninen, Sihvonen, Haavisto.
 
Sihvonen käynnisti huiman takaa-ajon ja nousi aivan Mannisen kantaan, kierroksella ohitettavat kuitenkin sekoittivat peliä ja Sihvonen kärsi tärkeitä sekunteja. Erän loppukierrokset olivat mahtavaa taistelua Mannisen ja Sihvosen välillä. Sihvonen pääsi takaisin aivan Mannisen kantaan, mutta ei ohi. Kolmas ruutulipulla oli Haavisto, joka ajoi varman ajon säästellen aika-ajossa loukattua selkäänsä. 
 
Toisessa erässä taistelu Suomen mestaruudesta jatkui tiukkana.
 
Startista kärkeen ampaisi Haavisto pyrkien kasvattamaan eroa kakkosena tulevaan Sihvoseen, jonka perässä puolestaan kamppailee sarjakärki Manninen. Erän puolivälissä Sihvonen nousee kärkeen ja pudottaa Haaviston kakkoseksi. Manninen jatkaa kolmantena ja pitää turvallisen välimatkan takana tuleviin uhkaajiin.
 
Ruutulipulle kiitää ensimmäisenä Sihvonen, toisena Haavisto ja kolmanneksi Manninen, joka varmistaa samalla MX2-luokan Suomen mestaruuden. 
 

MX2 kokonaiskilpailu:

1. Miro Sihvonen, 2. Aki Manninen, 3. Jere Haavisto
 

MX2 Suomen mestaruus:

1. Aki Manninen, 2. Miro Sihvonen, 3.Jere Haavisto
 

Näppi MXC/A-luokan mestaruuteen

MXC/A:n ensimmäinen erän startin nappasi Sipoon Moottorikerhon Emil Weckman. Perään kaasuttivat Jalasjärven Moottorikerhon Kevin Ragnell ja sarjakärki Kouvolan Moottorikerhon Joonas Näppi, joiden välillä käytiin tiukkaa taistelua kakkospaikasta koko erän ajan.
 
Erän lopulla Ragnell kuitenkin kaatui ja menetti kolmospaikkansa hurjan nousun tehneelle Kouvolan Moottorikerhon Tatu Junnolalle. Maalissa voittajana Weckman, toisena Näppi ja kolmantena Junnola.
 
Kakkoserässä kärkeen ampaisi jälleen Weckman, Junnola kakkosena ja Näppi kolmantena. Weckman ja Junnolla taistelevat kärkipaikasta kylki kyljessä ja Junnola pääsee nousemaan johtoon. Taistelu voitosta jatkuu ihan loppumetreille asti Weckmanin painostaessa, kolmantena jatkaa Näppi. Weckman ei kuitenkaan pääse enää puristamaan ohi Junnolasta ja järjestys maalissa Junnola, Weckman ja Näppi, joka samalla varmistaa Suomen mestaruuden.
 

MXC/A kokonaiskilpailu:

1. Emil Weckman, 2. Tatu Junnola, 3. Joonas Näppi
 

MXC/A Suomen mestaruus:

1. Joonas Näppi, 2. Kevin Ragnell, 3. Emil Weckman
 

MX1 Söderbergin juhlaa

MX1:n ensimmäisessä startista kärkeen ampaisi Tampereen Motocrossin Teemu Keljo perässään Helsingin Moottorikerhon Ludvig Söderberg ja koko muu joukko. Erä jatkui Keljon komennossa, kunnes Söderberg puristi ohi ja kärkeen. Hyvinkään Moottorikerhon Valtteri Malin teki nousua ja pystyikin nousemaan kakkoseksi. Käsien puutumisen kanssa kamppaillut Keljo menetti vielä kolmospaikkansa Siilinjärven Vesan Santtu Tiaiselle.
 
Ruutulipulle mentiin järjestyksessä Söderberg, Malin, Tiainen.
 
Toinen erä oli lähes ensimmäisen toisinto, kärkeen Söderberg perässään Malin ja kolmantena Keljo.  Söderberg jatkaa turvallisesti kärjessä, takana käydään taistelua  muista sijoista. Keljo kuitenkin tekee virheen ja putoaa kauas, Tiainen kuittaa ja  nousee kolmanneksi. Järjestys kärjessä pysyi samana ruutulipulle asti.
 

MX1 kokonaiskilpailu:

1. Ludvig Söderberg, 2. Valtteri Malin, 3. Santtu Tiainen
 

MX1 Suomen mestaruus:

1. Henric Stigell, 2. Ludvig Söderberg, 3. Joni Roos