Kytönen starttaa hyvillä mielin viikonlopun MM-osakilpailuun

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Roni Kytösellä on hyvät muistot Slovakiasta viime vuodelta ja toivoo saman menon jatkuvat viikonloppuna.

Enduron MM-sarjan kauden viides kilpailuviikonloppu kaasutellaan nyt Slovakian Gelnicassa. E1-luokan MM-pisteissä kahdeksantena oleva Roni Kytönen starttaa hyvillä mielin viikonlopun kilpailuun. Viime RedMoto Honda -kuljettaja nappasi Slovakian toisesta päivästä Junior-luokan voiton ja siten paikasta ovat hyvät muistot.

- Pätkät vaikuttavat ihan hyvältä, mutta kovaa hommaa on jo pelkästään kävellä niitä, kun on paljon korkeuseroja sekä vielä neljä erikoiskoetta normaalin kolmen sijaan. Pätkät ovat lähes samat, kuin viime vuonna, mutta toiseen suuntaan. Viime vuodelta täältä on hyvät muistot ja sitä kautta mukava lähteä kilpailuun, vaikka kaikki ei ole mennyt taas, kun elokuvissa. Edellisviikonloppuna sain ruokamyrkytyksen ja kuume nousi 39 asteeseen, mutta tällä hetkellä olo on jo ihan hyvä, Kytönen kertoi.

Viikonlopun kilpailu urakka alkaa tänään supertestillä, minkä tuloksia voi seurata täältä.