KymiRing -hanke toteutetaan useassa vaiheessa ja tavoitteena on ajoharjoittelu- ja moottoriurheilutoiminnan aloittaminen vuonna 2016.
KymiRingin ajokoulutuskeskus käsittää monipuolisen ajoharjoitteluradan, jossa voidaan toteuttaa raskaan liikenteen, pelastus- ja puolustusvoimien ajoneuvojen ajokoulutusta sekä siviililiikenneajoneuvojen ajoharjoittelua.
Moottoriurheilutoiminnalle suunniteltava kokonaisuus koostuu noin 4,7 kilometriä pitkästä asfaltoidusta kansainvälisesti luokitellusta moottoriradasta, jonka yhteyteen kuuluu rallicrossrata. Lisäksi alueelle toteutetaan kartingrata sekä motocross-, speedway- ja endurorata. Tarkoitus on, että alueella voidaan harjoitella kokonaisvaltaisesti eri moottoriurheilulajeja sekä järjestää kilpailuja.
Alueella on tarkoitus toteuttaa rakennushankkeita, jotka käsittävät muun muassa hotellin, yrityspuiston, erillisiä tukitoimintatiloja sekä varikkoalueen ja palvelukeskuksen. Moottoriradan yhteyteen rakennetaan varikkorakennus, joka sisältää tallit sekä edustus-, toimisto-, ja ravintolatilat. Myös muita ratoja varten rakennetaan tarvittavat tukitoimintotilat. Lisäksi hankealueelle toteutetaan tapahtumakenttä, joka sijoittuu moottoriradan sisäalueelle.
Perustajaosakkaina ovat AKK Sports Oy, Suomen Moottoriliitto ry, A-Ahlström Oy ja Iitin kunta.