Kullas: ”On aina vaikeaa tulla ajamaan yksittäinen MM-kilpailu”

Kullas (151) oli jokaisen erän startissa kärkiporukassa Lommelissa.
Kuva
MXGP
Harri Kullas teki vierailun motocrossin MM-sarjaan viikonloppuna Lommelissa. Loistavien starttien avulla paljon tv-aikaa saanut Kullas olikin tyytyväinen viikonloppuun.

Harri Kullas ajoi viikonloppuna Lommelissa kauden ensimmäisen ja luultavasti myös viimeisen MM-osakilpailunsa. Pitkään MM-sarjaa työkseen kiertänyt Kullas olikin mielissään, kun pääsi palaamaan MM-varikolle kotikilpailussaan. Kullaksen asunnolta kestää ajaa autolla noin 12 minuuttia Lommelin radalle, joten voidaan todellakin puhua kotikilpailusta.

Viikonloppu käynnistyikin Kullaksen osalta hyvin, hänen onnistuessa karsintaerän startissa loistavasti.

- Startti oli hyvä, mutta ajo ei ollut ihan parasta alussa. Ensimmäinen MM-kisa ja alun intensiivisuus hieman pääsi yllättämään ja menetin alussa monta sijaa. Olin kuitenkin maalissa 12. ja se takasi hyvän starttipaikan sunnuntaille. Itse asiassa sain molempiin kisaeriin sunnuntaina sen puomipaikan, josta normaalisti aina starttaan Lommelissa, Kullas kertoi.

Sunnuntain ensimmäisessä kisaerässä Kullas lähti puomilta todella hyvin ja oli startin jälkeen kolmantena.

- Olisin voinut ajaa vähän paremmin ensimmäiset kierrokset ja menetin siinä muutaman sijan. Sitten jossain kolmannen tai neljännen kierroksen aikoihin kytkin rupesi temppuilemaan.  Mekaanikkoni ei muistanut ilmata kytkintä aamulla ja sinne tuli jostain ilmaa. Oli todella hankala ajaa, kun kytkin ei toiminut. Parin kierroksen kuluttua kytkin taas rupesi toimimaan hetkeksi aikaa, kunnes oli taas pakko vähän hiljentää. Oikeastaan koko erä meni siinä, että ajoi pari kierrosta kovaa ja sitten taas pari kierrosta hieman hiljempaa, kun kytkin ei toiminut.

Kullakasen mekaanikko ilmasi kytkimen toiseen erään ja jälleen kerran Kullas oli startin jälkeen kolmantena.

- 10 minuuttia meni todella hyvin ja pysyin hyvin muiden perässä, ollessani kuudentena. Kun Febvre tuli ohitseni, pääsivät muut hieman karkuun. Ajoin kuitenkin hyvää ajoa seitsemäntenä ja eroa taaksepäin oli kohtuullisen turvallisesti. Sitten kahdella viimeisellä kierroksella Forato tuli takaa vaan niin paljon kovempaa, että pääsi ohitseni, kahdeksantena maaliin ajanut Kullas myönsi.

Kullas oli lopulta päivän totaalin 11.

- Olen todella tyytyväinen viikonloppuun, etenkin toinen erä oli todella hyvä. On aina vaikea tulla ajamaan yksittäinen MM-kilpailu. Ainoastaan ensimmäisen erän tekniset vaikeudut harmittavat etenkin näin jälkeenpäin,Kullas päätti.