Kinnunen FCR Finland Suzukin toinen kuljettaja

Teksti
Teemu Keljo ja Santeri Kinnunen ajavat FCR Finland Suzuki -tiimin kuljettajina. Teemu Keljo ja Santeri Kinnunen ajavat FCR Finland Suzuki -tiimin kuljettajina.
Kuva
FCR Finland Suzuki

Molemmilla kuljettajilla on ikää 20 vuotta.



FCR Finland Suzukin riveissä viime vuonna Keljon kanssa ajanut Taneli Kontto puolestaan lopetti kilpailemisen, mutta jatkaa tiimissä avustajana.

- Santeri Kinnunen aloitti viime kauden hienosti ajaen podiumille heti ensimmäisessä SM-osakilpailussa, mutta loppukausi meni piloille sairastelun takia. Nyt kaikki on kuitenkin taas täysin kunnossa, Mika Kontto selvittää.



Kinnunen harjoittelee alkuvuoden Malagassa Espanjassa. Suzukin maahantuoja pystyi järjestämään vielä viime

kaudella Yamahalla kilpailleelle miehelle pikavauhdilla uuden pyörän mukaan, joten tutustuminen uuteen kalustoon päästään aloittamaan ajoissa.

- Santerin tavoite SM-sarjassa on yksiselitteinen, eli mitalia lähdetään hakemaan.



Tiimipäällikön mukaan tallin toinen kuljettaja Teemu Keljo harjoittelee tulevaan kauteen viime kevään tapaan Hollannissa ja Belgiassa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että Keljo kilpailisi kesällä SM-sarjan rinnalla myös Saksassa, mutta päällekkäisyyksien vuoksi Saksan sarja on pakko jättää väliin.



- Teemun ehdoton ykköstavoite on SM-sarja ja siellä tietysti mestaruus, mutta pyrimme löytämään hänelle myös tasokkaita kansainvälisiä kisoja.



Keljon mekaanikkona jatkossa työskentelee Jani Kalajaniska.

FCR Finland Suzukin rinnalla toimii tulevana kesänä myös oma kehitystiimi FCR Finland MX65 Junior Team, jonka kuljettajat ovat Saku Mansikkamäki ja Topias Kontto.



- Saku lähtee tavoittelemaan kotimaisen MX-iigan mestaruuden lisäksi menestystä myös EM- ja MM-tasolta ja Topias puolestaan tähtää Suomen MX-liigassa viiden sakkiin.

- Meillä on nyt koossa harvinaisen hyvähenkinen ja yhtenäinen porukka, jolta on hyvä syy odottaa menestystä kaikilta tasoilta. Siihen tarvitaan kuitenkin myös hyvien tukijoiden panosta. Ilman FCR Finlandin Ari Mäkilää, Jukka Visasaloa ja Mikko Varjannetta sekä muita suomalaisia ja myös kansainvälisiä yhteistyökumppaneita emme olisi nyt tässä,

tallipäällikkö tiivistää.