Kimmo Hurri ajaa sittenkin

Teksti

Treeneissä loukkaantunut polvi ei sittenkään vaadi välitöntä leikkaushoitoa. Tällaisen lääkärinlausunnon saanut Hurri kertoi myhäillen ajokauden jatkuvan ja mestaruuden metsästys on vielä käynnissä.

Hän tosin totesi, että rikkinäisellä polvella voi uusimman tiedon mukaan ajaa, mikäli se tuntuu kestävän. Leikkaus odottaa joka tapauksessa tulevaisuudessa ja jos polvi reistailee, voi tämä kausi vielä päättyä ennen aikojaan.

MP-näyttelyssä vauhdikkaasti köpötellyt Hurri kertoi testailleensa ajamista ja toistaiseksi kaikki on kunnossa. Jos polvi ärtyy ja kipeytyy, sitten tilanne punnitaan uudelleen.