Kärhän lenkille muhkea osanotto

Mäntsälän Miko Mellin voitti yleiskilpailun, kun Nummisissa viimeksi vuonna 2012 ajettiin lumienduro. Mäntsälän Miko Mellin voitti yleiskilpailun, kun Nummisissa viimeksi vuonna 2012 ajettiin lumienduro.

Kärhän lenkki on tänä vuonna kansallinen kilpailu, johon lisämausteen tuo veteraanicupin päätöskisan luonne. Muutama kymmenen osanottajaa kisa menettää sen takia, että enduron SM-sarja päättyy viikkoa myöhemmin Riihimäellä. Siellä ajetaan kaksi erillistä kisapäivää, joten kärkisijoista kamppailevien, etenkin A-kuskien ei ole syytä tässä vaiheessa teloa itseään eikä kalustoaan.

Mäntsälään onkin tulossa vain 15 A-luokan kuskia, joista kärkeen voi povata kisan kahden vuoden takaista voittajaa Miko Melliniä ja kahta muuta Mäntsälän kerhoa edustavaa Honda-kuljettajaa Juha-Pekka Tirkkosta ja Santeri Enjalaa.

B-luokkaan on tulossa 52 ja C:hen 86 kilpailijaa, joissa kapina käy kiivaana. Kuntoluokkaan osallistuu 16 ja U20-luokkaan kolme kilpailijaa. Classic -77 luokassa ajaa 4 ja -78-87-luokassa 10 kuskia.



Silvan yhä vikkelin?



Veteraanit ovat edelleen ahkerina. V40-luokkaan on ilmoittautunut 24 ja V50:een 19 kilpailijaa. Molemmissa luokissa mestaruudet näyttävät aika selviltä. Jämsän Petteri Silvan on voittanut nuorempien luokassa kaikki kauden kolme aikaisempaa kisaa. Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen on tehnyt saman tempun +50:ssä. Pahimmat uhkaajat ovat Kangasalan Tomi Salonen (V40) ja Helsingin Moottorikerhon Kaj Tötterman (V50).

42-vuotias Petteri Silvan on Kärhän lenkin selvästi nimekkäin kilpailija. Ja saattaa olla yhä myös nopein, mihinkäs se taito häviäisi?

Urallaan Petteri voitti neljä henkilökohtaista MM-kultaa (1995, 1999, 2001 ja 2002), kolme hopeaa ja yhden pronssin. Päälle tulevat vielä MM-joukkuekullat Six Days Endurosta, joita Suomi voitti vuosituhannen vaihteessa peräti kuusi. Ja viimeisimmän 2011.

Tuo Silvanin viimeinen kultavuosi 2002 jäänee pitkäksi aikaa enduromme huippuvuodeksi, sillä MM-sarjasta Suomeen tuli kolme kultaa (Silvan, Samuli Aro, Juha Salminen), yksi hopea (Mika Ahola) ja kolme pronssia (Petri Pohjamo, Jani Laaksonen ja Marko Tarkkala).

V40-luokan mestaruus vaihtuu, sillä kahden edellisvuoden ykkönen Janne Suominen ei ole mukana. Karri Tikkanen  puolestaan puolustaa mestaruutta V50-luokassa. Pisteissä toisena oleva Kaj Tötterman oli mestari kolmena edellisvuonna.



Maasto kuivaa - toistaiseksi



Kärhän lenkki käynnistyy lauantaina klo 9. Maastokokeita on kuusi. A-, B-, U20, V40 ja V50 ajavat maastokokeet 1-6 ja sen jälkeen vielä maastokokeet 1-3 eli yhteensä yhdeksän maastokoetta. C-luokka ajaa maastokokeet 1-6, classic, D ja K maastokokeet 1-3.

- Maasto on ainakin vielä kuivaa, joten sen suhteen ei pitäisi ongelmia tulla. Toisaalta viikonlopuksi on vähän lupailtu sadetta, kilpailun reittimestari Jani Roppola kertoo.

Koko yhdeksän ek:n reitin pituus on runsaat 140 kilometriä. Maastokokeet ovat meneiltä vuosilta tuttuja.

- Sälinkään pätkää (mk 1 Kuisma) sekä Latostenmaan nelospätkää on päivitetty, Jani Roppola kertoi alkuviikosta.

Kisan aluspäivinä saattaa vielä tulla muutoksia. Se on kuitenkin selvää, että vetomiehet pääsevät ajamaan koko rahan  edestä.

- Peltoa on nyt käytössä tavallista vähemmän.

Petteri Silvanilla (kuva) on luottoa Aleksi Jukolaan, jonka pitää rauhoittaa ajoaan ollakseen nopeampi. Petteri Silvanilla (kuva) on luottoa Aleksi Jukolaan, jonka pitää rauhoittaa ajoaan ollakseen nopeampi.
Kuva
Marko Vihriä
Santtu Enjala oli viime sunnuntaina Sipoossa ajamassa, mies valitteli treenien jääneen työkiireiden takia vähiin. Santtu Enjala oli viime sunnuntaina Sipoossa ajamassa, mies valitteli treenien jääneen työkiireiden takia vähiin.