Kaivolainen ylivoimaiseen voittoon

Teksti
Joni Kaivolainen hallitsi kotipoluillaan. Joni Kaivolainen hallitsi kotipoluillaan.
Kuva
Sami Salonen

Tuttu rata auttoi varmasti jonkin verran Kaivolaista mutta kotikenttäedun piikkiin ei koko voitto mene. Lähes kahden minuutin ero seuraavaan vaatii muutakin kuin tutun polun. Kaivolainen on ollut loppukauden kisoissa hyvässä vireessä ja se näkyi tänäänkin.

Kisa oli yleisen kärjen osalta pikkuluokan miesten juhlaa. Kaivolaisen ja Helanderin kantaan yleisen kolmoseksi ajoi JP Tirkkonen isomman luokan pelillä mutta nelos- ja vitossijat menivät taas pikkuluokkaan.

Yleisessä neljänneksi ajaneen Paavo Henrikssonin perässä vitoseksi kiirehti Hugo Svärd-Laaksonen, kumpikin pikkupyörällä. Hugon sijoitus on siksikin hieno, että nuorukainen on ehtinyt ikänsä puolesta ajaa vain muutaman endurokisan ja nyt jo poimii oman luokkansa voittoja ja nousee yleiskisassakin korkealle.

Reittiä, merkkausta ja kisan järjestelyjä kuljettavat pitivät hyvin onnistuneina. Etenkin etukäteen ilmoitustaululle tulostetut AT–ajat saivat paljon kiitosta. Kilpailuformaatti on kuskien mieleen. Kilpailu on nopeatempoinen, selkeä ja ensikertalaiselle helpoin mahdollinen tapa ottaa ensikosketus endurokilpailuun. Kuljettajat toivoivatkin ensi kaudelle lisää sprint –kilpailuja.

Haastattelimme muutamia C– sekä V40 –luokan kuljettajia ja kyselimme mitä mieltä he ovat enduroon suunnitelluista luokkajaoista. Pääosin kuljettajia ei asia tuntunut mietityttävän sen ihmeemmin. Yleisesti ihmetyksen aihetta herätti se, että miksi muuttaa jotain, mikä ei ole ”rikki” ja on tällä hetkellä toimivaa? C- ja V40 – luokan kuljettajiahan luokkajaot eivät tässä vaiheessa tietenkään kosketa, mutta jos tai kun B –luokkaan siirtyvät ajamaan, niin siellä luokkajako nousee eteen ihmeteltäväksi.

Karri Tikkanen lennätti KTM 450:stään V50 –luokan sijalle kaksi. Karri Tikkanen lennätti KTM 450:stään V50 –luokan sijalle kaksi.
Kuva
Jani Partanen
Mäntsälän enduroseuraa edustava Kim Hiltunen kaasutteli Vesivehmaa Sprint –endurossa C–luokan kokonaistuloksissa sijalle viisi ja sai kotiin viemisiksi nousupisteen B–luokkaan. Mäntsälän enduroseuraa edustava Kim Hiltunen kaasutteli Vesivehmaa Sprint –endurossa C–luokan kokonaistuloksissa sijalle viisi ja sai kotiin viemisiksi nousupisteen B–luokkaan.
Kuva
Jani Partanen
Vesivehmaan Sprint oli Esa Koskisen toinen kilpailu enduron parissa. Kommentti kisan jälkeen: – Kilpailuformaatti oli meikäläisen mieleen. Ei tarvitse miettiä siirtymien vaatetusta, aikataulutusta tai juomisia, voi vaan keskittyä ajamiseen. Reitti oli hyvä, vaikkakin loppua kohden alkoi kulumaan melkoiselle reiälle. Merkkaus oli tosi hyvä ja näin ensikertalaiselle ei tullut kertaakaan olo, että ”Mihis seuraavaks…”. Vesivehmaan Sprint oli Esa Koskisen toinen kilpailu enduron parissa. Kommentti kisan jälkeen: – Kilpailuformaatti oli meikäläisen mieleen. Ei tarvitse miettiä siirtymien vaatetusta, aikataulutusta tai juomisia, voi vaan keskittyä ajamiseen. Reitti oli hyvä, vaikkakin loppua kohden alkoi kulumaan melkoiselle reiälle. Merkkaus oli tosi hyvä ja näin ensikertalaiselle ei tullut kertaakaan olo, että ”Mihis seuraavaks…”.
Kuva
Jani Partanen
Topi Haarala siirtyi enduron pariin muutama vuosi sitten ratamoottoripyöräilyn puolelta: – Kilpailuformaatti on yksinkertainen, nopeatempoinen ja etenkin ensikertalaisille varsin loistava tapa tutustua enduroon. Ei tarvitse AT–aikojen kanssa kummemmin ihmetellä, etenkin kun järjestäjä oli laittanut ilmoitustaululle AT–ajat valmiiksi laskettuna kaikkien nähtäville. Reitti oli loistavassa kunnossa ja mielestäni hyvin merkattu. Topi Haarala siirtyi enduron pariin muutama vuosi sitten ratamoottoripyöräilyn puolelta: – Kilpailuformaatti on yksinkertainen, nopeatempoinen ja etenkin ensikertalaisille varsin loistava tapa tutustua enduroon. Ei tarvitse AT–aikojen kanssa kummemmin ihmetellä, etenkin kun järjestäjä oli laittanut ilmoitustaululle AT–ajat valmiiksi laskettuna kaikkien nähtäville. Reitti oli loistavassa kunnossa ja mielestäni hyvin merkattu.
Kuva
Jani Partanen