Tatu Junnola (vas), Gautier Paulin ja Emil Weckman.
Kuva
Team Manninen Bros. Honda -tiedotus
Junnola sijoittui EMX150 EM-sarjassa viidenneksi viime kaudella, joten hänelle viikonloppu ei tuonut isoja yllätyksiä.
- Olen talvella treenannut lähes pelkästään isolla pyörällä, joten aluksi paluu 150-kuutioisen sarviin vaati totuttelua. Olin aluksi vauhdillisesti jonkun verran kärkikuljettajia perässä, mutta kun toisena päivänä varikolta alettiin näyttää kierrosaikoja, niin sain puristettua itseni mukaan kärkijoukkoon, toteaa Kouvolasta kotoisin oleva Junnola.
- Leirin päätteeksi pyörä sopi taas todella hyvin käteen ja vaikka sarjan taso tuntuu taas hieman nousseen, tavoitteena minulla on ehdottomasti mestaruus.
- Oli mukavaa, kun mekaanikot ja muu Honda Europen väki oli tuttua jo viime kaudelta. Tällä hetkellä päänvaivaa aiheuttaa se, miten saisin järjestettyä kyydit siten, että myös viikolla tulisi riittävästi ajoa.
Emil Weckmanille kokemus oli uusi, mutta postiivinen.
- Kyllähän siinä leuka loksahti, kun kurvattiin varikolle ja siellä oli 35 uutta Honda CRF150R:ää rivissä, rekat, teltat, mekaanikot ja sun muut systeemit. Ajo tuntui hyvältä ja tiimikaveri Tatun kanssa on mukava viettää aikaa. Viikonlopun kruunasi kuitenkin, kun Hondan MXGP-kuljettaja Gaultier Paulin tuli vielä erikseen kehumaan ajoani ja sanoi, että odottaa innolla näkevänsä minun kisaamassa Italian EM-avauksessa, kertoo sipoolainen Weckman.
Paulinin lisäksi Hondan HRC-tehdastiimin kuljettajien mentorina toimiva motocrosslegenda Jean-Michel Bayle on mukana Honda EMX150 -junioreiden valmennuksessa. EMX150-sarjassa ajetaan täysin vakioilla Honda CRF150R -pyörillä, jotka Honda Europe toimittaa jokaiseen osakilpailuun. Pyöriin saa ainoastaan vaihtaa sopivat jouset sekä tarvittaessa sarviin korotuspalat.
- On hyvä, että kaikki ajavat identtisillä pyörillä niin kaikki riippuu aidosti kuljettajasta. Tatulle meillä on säädöt tiedossa jo viime kaudelta ja Emilin kanssa kävimme viime viikolla kahteen otteeseen ajamassa testejä, joten saimme pyörät hyvään iskuun jo ensimmäisestä ajosetistä lähtien. Hondan puolelta oltiin todella tyytyväisiä kuljettajiemme vauhtiin ja ammattimaiseen asenteeseen treenaamista kohtaa. Tatu sarjan konkarina oli tietysti kuin kala vedessä, mutta Emilille tämä oli ensi esiintyminen Honda Europen edessä ja heiltä saadun palautteen perusteella odotukset ovat korkealla, kertoo tyytyväinen tiimipäällikkö Kusti Manninen.
EMX150-luokan ensimmäinen kilpailu ajetaan Italian MM-osakilpailun yhteydessä Arco Di Trentossa 18. - 19. huhtikuuta, jossa myös heidän tiimikaverinsa Jere Haavisto nähdään EMX250-luokassa.