Cross countryn SM-kauden toinen osakilpailu Jämsässä 27.6.
Jämsän Seudun Moottorikerhon (JSMK) kilpailun kaikkiin luokkiin on ilmoittautunut yli 350 kuljettajaa. Isäntäseuran riveissä Suomen mestaruuspisteistä taistelevat Eemil Pohjola, Matias Savo, Marko Korhonen ja Jussi Arvaja. Heistä Pohjolalla on selvät tavoitteet Jämsän Haaralankankaan motocrossradan alueella lauantaina 27. kesäkuuta ajettavaan kilpailuun.
- Haen voittoa. Muuta tavoitetta ei voi olla, Pohjola painottaa.
- Minulla on alla hyvä SM-avaus ja kotimaisemieni kisareitti sopii minulle. Reitti on myös tuttu viime vuodelta, mutta se ajetaan nyt eri suuntaan.
SM-sarjassa kolmantena olevan Pohjolan lähtökohtia parantaa se, että 24MX SM Cross Country -sarjaa johtava Toni Eriksson ja toisena oleva Henric Stigell eivät ole mukana Jämsän-osakilpailussa.
Helsingin Moottorikerhon kaksikosta Eriksson on loukkaantuneena ja motocrossin MX1-luokan SM-sarjaa johtava Stigell keskittyy Jämsän cross country -kilpailun kanssa saman viikonlopun sunnuntaina Raumalla ajettavaan motocrossin SM-osakilpailuun.
Kilpaileminen käynnistyy Jämsässä naisten Suomen Cup -osakilpailustartilla sekä samaan aikaan ajettavalla nuorten, 60-vuotiaiden veteraanien ja classicin tunnin mittaisella kansallisella lähdöllä kello 9:00. Toisena starttina on 50-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup, alle 20-vuotiaiden U20-luokan ja B-luokan kahden tunnin kansallinen kilpailu kello 10:30 alkaen.
Suomen mestaruusluokka starttaa kaksituntiseen kilpailuunsa kello 13:15. Samassa lähdössä ovat mukana 40-vuotiaat veteraanit Suomen Cup -osakilpailunsa merkeissä.
Päivän päättää harraste-luokan kaksituntinen koitos, joka käynnistyy kello 16:00.
SM-luokassa on mukana 27 kuljettajaa. Päivän suurin luokka on harraste 199 ajajalla. Kaikkiin luokkiin on ilmoittautunut yhteensä 356 kilpailijaa.