Hänninen hakee revanssia Romaniasta

Antti Hänninen taiteli viikonloppuna Portugalissa.
Kuva
Hännisen tiedotus
Antti Hänninen lähtee taistelemaan maailman parhaiden hard enduro -kuljettajien kanssa Romanian jylhiin maisemiin.

Antti Hänninen lähtee toisen kerran valloittamaan Red Bull Romaniacs -kilpailua ja tälläkin kertaa mies nähdään mukana kultaluokassa. Edellisen kerran Hänninen oli kilpailussa mukana kaksi vuotta sitten, mutta silloin lahtelainen sairastui ennen kilpailua koronaan ja vapautui karanteenista vasta kaksi päivää ennen kilpailua. Tuolloin leikki jäi kesken, kun mies ei päässyt kahtena ensimmäisenä päivänä maaliin.

- Reitti ei itsessään ollut mikään älyttömän paha, mutta taju meinasi lähteä molempina päivinä, kun olin koronan jälkeen niin heikossa kunnossa, Hänninen kertoo.

Heti kilpailun jälkeen Hänninen mietti, että haluaa päästä uudelleen kisaan mukaan, mutta ei uskonut sen tapahtuvan tänä vuonna.

- Kävin viime syksynä kilpailun nettisivuilla, mutta silloin hopealuokka oli myyty täyteen. Nyt sitten muutama viikko sitten ajetun Viron extremekisan jälkeen avopuolisoni rupesi puhumaan, että mitä jos lähtisit kuitenkin nyt Romanian kisaan mukaan. Siitä ajatus sitten lähti jalostumaan ja päätin laittaa kasaan kaikki säästöni. Lisäksi sain sponsoreiltani lisää tukea ja nyt matkataan kilpailuun. Muihin luokkiin ei mukaan tietysti enää päässyt, joten olen taas mukana kultaluokassa,Hänninen nauraa.

Hänninen lähtee matkaan keskiviikkona, kilpailun käynnistyessä ensi viikon tiistaina. Tuolloin on vuorossa Sibiun kaduilla ajettava prologi, joka määrittää lähtöjärjestyksen tiistaina käynnistyvään varsinaiseen kilpailuun, jossa kuljettajat ajavat neljä pitkää maastopäivää.

- Prologilla ei pidä hölmöillä, mutta kuitenkin täytyy ajaa mahdollisimman hyvä suoritus siinäkin, Hänninen tietää.

Hännisen lisäksi kilpailussa mukana nähdään myös muita suomalaisia kuljettajia. Hopealuokassa reitille starttaavat Henrik Heikkinen, Pasi Koivu ja Teemu Ollila. Pronssiluokassa meikäläisistä nähdään puolestaan Henri Rolig ja Marko Perttilä.