Dakar lähenee päätöstään

Teksti
Ensimmäisenä slovakialaisena vuonna 2010 Dakarin maaliin ajanut Stefan Svitko on tämän vuoden kilpailussa toisena. Ensimmäisenä slovakialaisena vuonna 2010 Dakarin maaliin ajanut Stefan Svitko on tämän vuoden kilpailussa toisena.
Kuva
KTM images / Barni C.
Perjantaina taivalta taitetaan yli 900 kilometriä, joista 481 oli kellotettavia. Lauantainen päätösetappi sisältää 180 kilometriä ajanottoa ja yhteensä 699 kilometriä ajoa. Maali sijaitsee Argentiinan Rosariossa.
 
Australialainen Toby Price on pitänyt tiukasti kiinni kärkipaikasta ja KTM-kuljettaja johtaa moottoripyörien luokkaa 35 minuutin marginaalilla, kun hän on käyttänyt kellotetuilla osuuksilla aikaa noin 40 tuntia.
 
Toisena on saman merkin slovakki Stefan Svitko ennen niin ikään KTM:llä ajavaa, enduron moninkertaista maailmanmestaria, ranskalaista Antoine Meoa, joka on jäänyt kärjestä 43 minuuttia.
 
Naiskuljettaja Laia Sanz ajaa sijalla 16. Espanjatar on jäänyt kärjestä nelisen tuntia.
 
Keskeyttäneiden listalla ovat muun muassa kärkikuljettajista KTM:n itävaltalainen Matthias Walkner ja Hondan portugalilainen Paulo Goncalves. Viimeksi mainittu kaatui torstain osuudella sen verran rajusti, että sai aivotärähdyksen ja että hänet kuljetettiin lääkintähelikopterilla sairaalaan.
 
Autoluokkaa johtaa ranskalainen Stephane Peterhansel, joka hakee jo 12:tta ykköstilaansa (6kpl moottoripyörä, 5kpl auto). Suomen Mikko Hirvonen on jäänyt kärjestä 1:22 tuntia ollen ensimmäisessä Dakarissaan neljäntenä.