ATV-crossin SM osakilpailu Alavudella

Teksti

Ensimmäinen kisaerä saatiin ajaa vielä kuivissa olosuhteissa ja lähdöstä kärkeen ampaisi Olli Koskela perässään Lasse Ruotsalainen ja Valtteri Vainionpää, Tanhuanpää ohitti Vainionpään ensimmäisen kierroksen aikana nousten nopeasti Ruotsalaisen kantaan mutta parista ohitusyrityksestä huolimatta tuli todistettua että kärkikuskien on lähes mahdoton ohittaa toisiaan ellei edellä ajava tee virhettä. Olli sai ajella rauhassa keulilla Lassen ja Janin keskittyessä toistensa kanssa kisaamiseen. Maaliin tultiin tässä järjestyksessä Valtteri Vainionpään sijoittuessa neljänneksi.

Toiseen erään lähdettäessä taivas aukesi ja rata muuttui osittain mutavelliksi. Erän alku oli ensimmäisen toisinto kärkikaksikon osalta mutta Tanhuanpään mönkijä ei suostunut ottamaan täysiä kierroksia puomin pudotessa ja Janin sijoitus oli ensimmäisellä kierroksella vasta 7.

Kärkitaistelun tuoksinassa Olli Koskela sammutti mönkijänsä kurvissa ja Lasse karkasi kärkeen ja Valtteri Vainionpää huomasi olevansa yhtäkkiä kisassa toisena. Olli sai mönkijänsä käyntiin juuri Janin edessä ja uusi taistelupari oli valmis. Hitaampia ohitellessa Jani pääsi käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja ohitti Ollin, lisäksi pari kurvia myöhemmin Olli sammutti mönkijänsä uudelleen ja tippui takaisin sijalle 7.

Jani puolestaan ohitti pian Vainionpään ja ensimmäisellä vapaalla kierroksella tavoittikin Lassea peräti kolme sekuntia, sitten seuraavalla kierroksella vauhti hiipui ja ajo alkoi näyttää jo vaaralliselta. Myöhemmin huomattiin että takaiskari oli hajonnut ja loppu olikin pelkkää selviytymistä, Olli puolestaan takana ohitteli miehiä urakalla ja tavoitti Jania eikä olisi tarvittu kuin kierros lisää olisi hän kuitannut itsensä erän kakkoseksi. Maaliin tultiin kuitenkin järjestyksessä Lasse; Jani ja Olli joten päivän kokonaiskisan voittaja oli Lasse Ruotsalainen.

Kaikki päivän vähän erikoisetkin tapahtumat johtivat siihen että Lasse Ruotsalainen siirtyi SM sarjan johtoon kahden pisteen erolla Janiin. Todella suuri harmi onkin että sarjan todellinen kliimaksi ja trilleri jäävät viimeisessä osakilpailussa näkemättä kun Jani joutuu kisojen päällekkäisyyden vuoksi jättämään sarjan kesken lähtiessään tavoittelemaan EM sarjasta mitalia.

 

Tiedote ja kuva: Tanhuanpää Motorsport