12 suomalaista San Marinossa

Teksti
Italian crossitesti kiertelee korkeuseroja sisällään pitävillä pelloilla.
Kuva
Sasu Enjala
Enduron EM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan pienessä San Marinossa. Kisa kiinnostaa myös suomalaisia, sillä lähtöluettelossa on 12 suomalaisnimeä.

Enduron EM-sarjan toinen kisaviikonloppu ajetaan Euroopan kolmanneksi pienimmässä valtiossa San Marinossa, joka ei kovin tuttu enduron arvokilpailuista ole. Motocross ei sen sijaan ole San Marinolle vierasta MM-tasollakaan. Ei siis ole mikään yllätys, että tämän vuoden EM-enduron keskuspaikkana on nimenomaan MXGP:stä tuttu Baldasseronan rata-alue.

Reitti

Kilpailun reitillä on mittaa 58 kilometriä. Reitti kierretään lauantaina neljä kertaa. Sunnuntaina kilpailijat pääsevät urakastaan kierrosta vähemmällä. Päivä käynnistyy neljän kilometrin pituisella crossitestillä. Toisena on vuorossa endurotesti, joka on kilpailun pisin maastokoe. Sillä on mittaa seitsemän kilometriä. Kierros päättyy extremetestiin, jossa kilpailijat pääsevät käymään myös pienessä purossa. 

Juniorit

Youth-luokka on kerännyt tällä kertaa 25 nimeä lähtöluetteloon. Luokka on kovasti italialaisvetoinen, sillä pistetaulukon kärjessä on viisi saapasmaan edustajaa. Kärkipaikalla on Riccardo Pasquato, joka hakee varmasti täältäkin hyvää pistesaalista. Suomalaisvärejä edustaa pisteissä kymmenentenä oleva Juho Ahokas.

J1-luokan listalta löytyy 13 nimeä ja kärjessä on Ranskan Killian Lunier, jonka urakka helpottuu huomattavasti, sillä viime vuonna Youth-luokan maailmanmestariksi ajanut Kevin Cristino puuttuu lähtöluettelosta, vaikka onkin sarjakakkosena. Yksi suomalainen kuitenkin lähtölistalta löytyy ja hän on sarjassa avausviikonlopun jälkeen kymmenentenä oleva Tiitus Enjala.

J2-luokassa on starttilistalla 26 nimeä ja listaykkösenä on Matej Skuta. Seitsemän pistettä Skutan takana kakkossijan jakavat Riccardo Fabbria ja Samuli Puhakainen. Luokan toinen suomalaiskuljettaja on Niko Puotsaari. Hän on pisteissä sijalla 14.

Seniorit

E1-luokassa pistejahtiin lähtee 30 kuljettajaa, joista ykkössuosikin viittaa kantaa avauskisassa molemmat päivät voittanut Davide Soreca. Suomalaiset ovat lähteneet mukaan kolmen miehen voimin. Eemil Helander on avauskilpailun pisteillä sarjassa yhdeksäntenä, mutta Aleksi Alanteen pistetili on vielä avaamatta. Hermanni Haljala ei ollut mukana avausviikonlopussa, mutta lähtee nyt ajamaan hyvää testiä viikon kuluttua ajettavaa Italian MM-osakilpailua varten.

- Reitti on oikein mukavan oloinen, perinteistä italialaista maastoa. Jos vertaa MM-sarjaan, niin ehkä hiukan jouheampaa ja helpompaa maastoa. Ei ainakaan ole mitään ylitsepääsemätöntä tai teknisesti kovin vaikeita paikkoja. Pätkät ovat myös lyhyempiä kuin MM-sarjassa, voisi hyvin verrata Italian mestaruuskisoihin. Eihän minulla ollut alun perin tarkoitus EM-kisoja edes ajaa, mutta alkukausi oli minulle vaikea, enkä tiennyt oikein mistä se vauhdin puute kiikastaa MM-sarjassa. Romanian MM-kisan jälkeen alkoi löytyä asioita, joihin tehtiin muutoksia ja Italian mestaruuskisassa pari viikkoa sitten meno oli selkeästi parempaa ja alkoi tulla hyviä aikoja. Ajattelin sitten, ei tästä ainakaan haittaa ole, koska kuulin lisäksi, että tämä olisi hyvää treeniä viikon päästä ajettavaa Italian MM-kisaa varten. Siellä pitäisi olla hyvin pitkälti samantyyppistä maastoa. Ajattelin myös, että kun Suomessa on Sipoossa SM/EM, jonka ajan, niin miksen ajaisi täälläkin. Ei minulla tänne mitään muuta tavoitetta ole kuin lähteä jatkamaan sitä vauhtia, joka minulla oli Italian mestaruuskisassa. Olisihan se tietysti mukava jos pystyisi ajamaan luokan voitosta, mutta se on kuitenkin pääasia, että näkee, että hommassa on menty eteenpäin, Haljala jutusteli.   

E2-luokan 17 ilmoittautuneen joukosta voittajaa ei tarvitse edes ennustaa. Andrea Verona voitti ensimmäisenä kisaviikonloppuna molemmat päivät ja voittaa jälleen, kunhan vain ajaa maaliin. Mielenkiintoista nähdä tuleeko Verona myös Sipooseen. Suomalaisväriä ei luokassa nähdä.

E3-luokassa mukana on 12 kilpailijaa ja luokka kisataan myös ilman suomalaisedustusta. Anthony Geslin on ainakin ensimmäisen osakilpailun perusteella vahvoilla. Silloin hän voitti kumpanakin päivänä. 

Senior-luokan 19 kilpailijan joukossa ykkössuosikki on ties miten monta mestaruutta jo saalistanut Maurizio Micheluz. Suomalaiset lähtevät kuitenkin vahvalla rintamalla horjuttamaan Micheluzin voittokulkua. Mika Paavola on sarjassa viidentenä, Juha Puotsaari kuudentena ja Janne Rantanen kahdeksantena. Janne Mukkala on vielä pisteittä, koska aloittaa sarjan vasta tästä toisesta kisaviikonlopusta.

Naisten luokassa kisaan lähtee 12 kilpailijaa. Tanja Schlosser aloitti sarjan kahdella voitolla ja lähtee näin matkaan ykkössuosikkina. Suomen värit ovat myös mukana, kun Viivi-Maria Mäkinen lähtee pistejahtiin.

Kilpailut käynnistyvät kumpanakin päivänä kello 9.30 Suomen aikaa.