Yleistä alalta

Suomen Moottoriliitto julkaisi tänään uuden kanavan, jota kautta voi ilmoittatutua keskitetysti talkoolaiseksi SML:n alaisiin kilpailuihin.
Toisen sukupolven KTM 1290 SUPER ADVENTURE R on tehty etenemään GT-kartan ohuimpien tiemerkintöjen päähän ja siitä eteenpäin.
Neljä suomalaista kuljettajaa matkasi Amerikkaan, jossa käynnistyi paikallinen snowcross-sarja.
Jääradan SM-sarjan alustava kisakalenteri on julkaistu ja sen mukaan SM-sarja käynnistyy helmikuun alussa.
Kansainvälinen moottoripyöräurheilun lajiliitto FIM on julkaissut vahvistetut komissioiden kokoonpanot.
KTM 1290 SUPER ADVENTURE S on vahvistanut asemansa yhtenä johtavana Adventure -segmentin pyöränä.
Motopalvelussa vietettiin lauantaina perinteistä offroadpäivää. Tässä päivän tapahtumia kuvin kerrottuna.
SML:n kilpailijalisenssien myynti on avattu Motti -järjestelmässä kaudelle 2023. Lisenssin pääsee ostamaan normaalisti Motin lisenssikaupasta ja vakuutuskausi käynnistyy vuoden alusta 2023.
Ensi lauantaina Orimattilassa vietetään perinteistä Offroadpäivää.
KTM on laajentanut maailmanlaajuista tuotantoaan. Sen myötä paluun tekevä, radikaalisti uudistettu KTM 790 ADVENTURE avaa seikkailumotoristeille uusia ulottuvuuksia.