Emil Weckman puolustaa EMX150-luokan Euroopan mestaruutta.
Kuva
Team Manninen Bros. Honda -tiedotus
Tiimin toisen EMX150-luokan kuljettajan, Tatu Junnolan EM-taival 2015 koki kolauksen alkukaudesta värttinäluun murtuman myötä ja vaikka vauhti oli ajoittain erittäin hyvää, olivat tulokset EM-sarjassa pienoinen pettymys. Viime vuonna EMX150-luokassa hopeaa saavuttanut Jere Haavisto siirtyi kivikovaan EMX250 Euroopan mestaruussarjaan ja kauden parhaaksi tulokseksi jäi Ruotsin osakilpailun ensimmäisen erän 12 sija.
Kotimaassa tiimin kaikki kolme kuljettajaa ajoivat parhaan kautensa ja voittivat kukin elämänsä ensimmäisen SM-osakilpailun. Haavisto ja Weckman saivat myös ensimmäiset SM-mitalinsa sijoittumalla pronssille MX2- ja MXC/A-luokassa.
- Luonnollisesti Emilin mestaruus oli kauden ehdoton kohokohta ja tietysti kaikkien kolmen kuljettajan hienot suoritukset SM-sarjassa lämmittävät mieltä. Tärkeää on myös, että hyvien kilpasuoritusten lisäksi saimme jälleen hyvin näkyvyyttä kuljettajillemme ja yhteistyökumppaneille myös valtamedian puolella ja suhteet alan kansainvälisiin toimijoihin vahvistuivat entisestään. Olemme alusta saakka halunneet panostaa nuorimpiin junioreihin ja siksi olikin alusta saakka selvää, että tiimin kolmesta kuljettajasta ainoastaan Weckman jatkaa kaudella 2016, kertoo tiimipäällikkö Kusti Manninen.
- Tarkoituksena oli löytää Emilille yksi tai kaksi tiimikaveria EMX150-sarjaan ja neuvottelimmekin useamman kuljettajan kanssa mutta valitettavasti sopivia kavereita ei löytynyt. Nyt keskitymmekin tarjoamaan Emilille mahdollisimman hyvät olosuhteet kehittyä kuljettajana ja kilpailijana.
- Hiukan kyllä harmittaa, että EMX150-sarja ja Amerikan amatöörimestaruussarjan finaali Loretta Lynn osuu päällekkäin, joten suunniteltu Amerikan turnee jää nyt Emililtä väliin tältä erää. Positiivista kuitenkin on, että resurssien vapautumisen myötä tulemme mahdollisesti tekemään "syrjähyppyjä" yli lajirajojen cross countryn, enduron ja jopa FMX:n puolelle. Suunnitelmissa myös on herätellä 1990-luvulta tuttua Team Honda Finland -konseptia ja tarjota tukea kaikentasoisille Honda-kuljettajille leirien, koulutustilaisuuksien, varaosapalvelun sekä palkitsemissysteemin muodossa.
Palkinnoksi Euroopan mestaruudesta Honda Europe lahjoitti loppusyksystä 14 vuotta täyttäneelle Weckmanille kolme Honda CRF250R- ja kaksi CRF150R-pyörää, jotka osaltaan mahdollistavat täysipainoisen keskittymisen tulevaan kauteen. Weckman aloitti harjoittelun 250-kuutioisella pyörällä kuitenkin jo elokuussa ja harjoittelua isolla pyörällä on kertynyt tässä vaiheessa yli 50 tuntia.
- Fiilis on todella hyvä ja treenit ovat sujuneet hienosti. Olen iloinen, että hommat jatkuvat Manninen Bros Honda -tiimin ja Honda Europen kanssa. Minun olisi ollut mahdollista siirtyä ensi kaudeksi Honda Europen tuella EMX250-luokkaan, mutta keskusteltuamme tiimin ja Honda Europen kanssa, tulimme siihen tulokseen, että minun parempi jatkaa kokoni puolesta vielä yksi kausi EMX150-luokassa ja harjoitella rauhassa CRF250R-pyörällä, jolloin olen valmis siirtymään suoraan EMX250-luokkaan kaudella 2017. Esimerkiksi Ken Roczen, Justin Barcia ja Cooper Webb ja tiimikaverini Jere Haavisto ovat omalla esimerkillään osoittaneet, ettei piikillä kilpaileminen ole välttämätöntä ennen siirtymistä 250-kuutioisten luokkaan, kertoo Espanjan treenileiriltä tavoitettu Weckman.
- Suomessa tulen ajamaan MXJ-luokassa CRF250R:llä, joten saan myös hieman kisakokemusta isommalla pyörällä, mutta ilman isompia paineita.
Tiimin yhteistyökumppaneista jatkosopimuksen ensi kaudelle ovat jo tehneet Hondan maahantuoja Brandt Oy, Arai-kypärät, moottoripyörätarvikkeiden ja varaosien maahantuoja Duell, moottoripyörien tarrasarjoja valmistava Tapesnake, yritystekstiilejä ja mainos- sekä liikelahjoja valmistava Brandix Oy, Honda Pro Oils -tuotteet sekä puunkäsittelyyn ja -kuljetuksiin erikoistunut Puhtila Oy.
Lähestyvän joulun kunniaksi loput 2015 fani-t-paidat myydään tarjoushintaan 15€ + postituskulut ja kaikkien tilanneiden kesken arvotaan kaudella 2016 järjestettävä ajosessio Emil Weckmanin kanssa. Paitojen koot 110-120cm, 150-160cm, miesten S ja naisten XS (34) & S(36). Tilaukset voi lähettää osoitteeseen: